Valikko

Omatoiminen varautuminen

Omatoiminen varautuminen on jokaisen keino varautua erilaisiin yhteiskunnan häiriötilanteisiin, joita ovat muun muassa sähkö- tai tietoliikennekatkot, myrskyt, pandemiat, yleisen vaaramerkin alaiset tilanteet ja poikkeusolot.

Asukkaiden omatoiminen varautuminen helpottaa poikkeuksellisessa tilanteessa viranomaisten toimintaa, koska voimavaroja käytetään eniten apua tarvitseviin kohteisiin. Omatoiminen varautuminen poikkeusoloihin on tärkeää, sillä yhteiskunnan palvelut voivat häiriintyä häiriötilanteen seurauksena. Tällöin voi olla mahdotonta saada ruokaa, juomaa, lääkkeitä tai muita välttämättömiä tarvikkeita kaupoista tai muilta palveluntarjoajilta.

Viranomaisten ja järjestöjen häiriötilanteen varautumissuositus on 72 tuntia. Tämä tarkoittaa sitä, että kotitalouden tulisi pystyä selviytymään itsenäisesti kolme vuorokautta. Alla olevan linkkien takaa Varautuminen kotona- esite sekä 72 tuntia- verkkosivusto, joihin on koottu varautumiskeinoja erilaisia häiriötilanteita varten.

Kotivara

Kotona tulisi olla riittävästi ruokaa, juomaa, lääkkeitä ja muita välttämättömiä tarvikkeita, jotta voidaan selviytyä 72 tuntia.

Kotoa tulisi löytyä ainakin seuraavat:

  • Ruokaa ja juomaa
  • Lääkkeitä
  • Vettä
  • Hygieniatarvikkeita
  • Taskulamppu tai kynttilät
  • Paristoja
  • Radio
  • Ensiapuvälineet
  • Lämpimiä vaatteita

Sisälle suojautuminen

Sisälle suojaudutaan viranomaisen antaessa yleisen vaaramerkin. Vaaramerkin kuullessasi siirry sisälle ja toimi viranomaisten antamisen ohjeiden mukaan.

Väestönsuojelu

Väestönsuojaan suojaudutaan vain viranomaisen erillisestä käskystä. Väestönsuojien tarkoitus on suojata ihmisiä sotatilanteessa aseellisilta hyökkäyksiltä.

Tietoa väestönsuojelusta: