Valikko

Pyydämme kuittaamaan pelastussuunnitelman luetuksi tutustuttuasi siihen.

Voit kuitata pelastussuunnitelman luetuksi tämän sivun alareunasta.

Johdanto

Pelastussuunnitelman laadinta, ylläpito ja tiedottaminen perustuvat pelastuslain (379/2011) vaatimukseen. Tässä pelastussuunnitelmassa on selostus:

  1. vaarojen ja riskien arvioinnin johtopäätelmistä;
  2. rakennuksen ja toiminnassa käytettävien tilojen turvallisuusjärjestelyistä;
  3. henkilöille annettavista ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi;
  4. mahdollisista muista kohteen omatoimiseen varautumiseen liittyvistä toimenpiteistä. (Pelastuslaki 379/2011, 15 §.)

Pelastussuunnitelma on pidettävä ajan tasalla ja siitä on tiedotettava tarvittavalla tavalla asianomaisen rakennuksen tai muun kohteen henkilöille. (Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 407/2011, 2 §.)

Pelastuslaissa on myös muita vaatimuksia turvallisuudelle, näistä tärkeimpinä:
Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että:

  1. tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen sekä leviämisen vaara on vähäinen;
  2. rakennuksessa olevat henkilöt pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin;
  3. pelastustoiminta on tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa mahdollista;
  4. pelastushenkilöstön turvallisuus on otettu huomioon. (Pelastuslaki 379/2011, 9 §.)

Seuraavat varusteet ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti:

  1. sammutus-, pelastus- ja torjuntakalusto;
  2. sammutus- ja pelastustyötä helpottavat laitteet;
  3. palonilmaisu-, hälytys- ja muut onnettomuuden vaaraa ilmaisevat laitteet;
  4. poistumisreittien opasteet ja valaistus;
  5. väestönsuojien varusteet ja laitteet. (Pelastuslaki 379/2011, 12 §.)

Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan:

  1. ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä;
  2. varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa;
  3. varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät;
  4. ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi. (Pelastuslaki 379/2011, 14 §.)
Alueopaste
Alueopaste

Kohteen perustiedot

Kiljavan on 150 hlö leirikeskus, mitä vuokrataan monipuolisiin tapahtumiin, kuten leirikoulut ja juhlat. Leirikeskus sijaitsee mäen alla järvenrannalla, minne pääsee autolla kämppien eteen. Auraus kämppien eteen. Pihassa sijaitsee majoitusrakennukset Kassu(100), Ylä(25)- ja Alakämppä(25) sekä keittiörakennus Sani. Rantasaunalta pääsee uimaan, samoin viereiseltä rannalta.

Alueella voi olla jopa yli 300 hengen leirejä. Leirikeskus kunnan vesi ja viemäriverkossa.

Leirikeskuksen ympärillä on laajat partio-omisteidet metsät missä voi järjestää ohjelmaa. Leirikeskuksen tieltä pääsee Uuttu vuokramökille, sekä Telttanummen leirialueelle.

Alakämppä
Alakämppä
Kassu
Kassu
Yläkämppä
Yläkämppä

Perustiedot

Kiinteistön nimi Kiljavan Leirikeskus
Kiinteistön kutsumanimi Kiljava
Kiinteistön osoite Vihtilammintie 45
05200 RAJAMÄKI
Rakennusten määrä 8
Kiinteistön omistaja Pääkaupunkiseudun Partiosäätiö
Alakämppä
Rakentamisvuosi 1955
Pinta-ala 152 m²
Kerrokset 1
Paloluokka P3
Rakennusmateriaali Puu
Käyttötarkoitus Leirimaja
Kassu
Rakentamisvuosi 1991
Pinta-ala 577 m²
Kerrokset 3
Rakennusmateriaali Betoni
Käyttötarkoitus Juhla/Kokoustila, Majoitustila
Keittiökatos
Rakentamisvuosi 1955
Kerrokset 1
Rakennusmateriaali Puu
Käyttötarkoitus Varasto
Sani
Rakentamisvuosi 2014
Pinta-ala 264 m²
Kerrokset 1
Rakennusmateriaali Betoni
Käyttötarkoitus Suurtalouskeittiö, Ruokala, Kokoontumistila
Sauna
Rakentamisvuosi 1963
Pinta-ala 80 m²
Kerrokset 1
Rakennusmateriaali Puu
Käyttötarkoitus Sauna
Vanha sauna
Kerrokset 1
Rakennusmateriaali Puu
Käyttötarkoitus Sauna
Voudin talo
Kerrokset 1
Rakennusmateriaali Puu
Käyttötarkoitus Varasto
Yläkämppä
Rakentamisvuosi 1960
Pinta-ala 80 m²
Kerrokset 1
Rakennusmateriaali Puu
Käyttötarkoitus Leirimaja
Sani
Sani
Sauna
Sauna
Vanha sauna
Vanha sauna

Muut tiedot

Kohde kuuluu seuraavaan pelastustoimen alueeseen: Keski-Uusimaa. Pelastuslaitoksen arvioitu saapumisaika kohteeseen on n. 20 minuuttia.

Kiinteistönhoito Nurmijärven Rakennushuolto Oy
puh. 092212211
päivystys 092212211
Sähköntarjoaja Nurmijärven Sähkö Oy
puh. 09878071
päivystys 0108508700
http://www.nurmijarvensahko.fi/fi/yhteystiedot
Vesiyhtiö Nurmijärven kunta: Nurmijärven vesi
puh. 09250021
päivystys 098797112
http://www.nurmijarvi.fi/kuntatieto_ja_paatoksenteko/liikelaitokset/nurmijarven_vesi/yhteystiedot
Vartiointiliikkeen yhteystiedot Avarn Security (AVARN)
puh. 0106202000
päivystys puh. 0106202000
Kiinteistön vakuutusyhtiö LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö
puh. 0205222111
http://www.lahitapiola.fi
Kiinteistönomistajan vakuutusyhtiö LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö
puh. 0205222111
http://www.lahitapiola.fi
Kokoontumispaikka Pallokenttä
-siten että pelastustoimi ei esty
Varakokoontumispaikka Tarvittaessa pyritään suojautumaan muiden rakennusten tiloihin (säätä suojaan)
Lämmitysmuoto Maalämpö, sähkö
Veden pääsulku Sanin huoltotila.
Kassun 1. kerros, kurakäytävä.
Lämmönjakohuone Sanin huoltotila
Sähköpääkeskus Sanin huoltotila.
Kassun 1. kerros, siivouskomero.
Ilmanvaihtokoneet Sani, Sanin huoltotila
Kassu, Kassu
Ilmanvaihdon hätä-seis

Keittiön sisäänkäynnin yhteydessä

Katkaisu 1. kerros, kurakäytävä.

1. Sähköpääkeskus
1. Sähköpääkeskus
2. Päävirtakatkaisija
2. Päävirtakatkaisija
1. Lämmönjakohuone, ovi
1. Lämmönjakohuone, ovi
2. Lämmönjakohuone
2. Lämmönjakohuone
3. Veden pääsulku
3. Veden pääsulku

112-mobiilisovellus

Leirikeskuksen käyttäjiä suositellaan lataamaan 112 Suomi -sovellus. Sovellusta käyttämällä avunsaanti hätätilanteessa nopeutuu. Soittajan tarkka sijaintitieto välittyy hätäkeskukseen automaattisesti.

Nopeampi avunsaanti hätätilanteessa

Hätäpuhelu pitää soittaa sovelluksen kautta. Tällöin soittajan tarkka sijaintitieto välittyy hätäkeskukseen automaattisesti. Hätäpuhelujen käsittely nopeutuu ja apua osataan lähettää paikalle lähimmästä mahdollisesta yksiköstä.

Linkki hätäkeskuslaitoksen verkkosivuille

Latauslinkit Digian-verkkosivulla

Organisaatio

Kiinteistövastaava Timo Pääskynkivi
Pääkaupunkiseudun Partiosäätiö
puh. 0505112606
timo.paaskynkivi@partio.fi

Kiinteistön tärkeät numerot

Tehtävä Nimi Puhelinnumero Päivystysnumero
Huoltoyhtiö Nurmijärven Rakennushuolto Oy 092212211 092212211
Vartiointiliikkeen yhteystiedot Avarn Security (AVARN) 0106202000 0106202000
Huolto
Nimi Puhelinnumero
Murtohälytin: Huoltohenkilö Avarn 0106202000

Muut tärkeät numerot

Toimija Puhelinnumero Päivystysajat
Hätänumero 112 24 h
Myrkytystietokeskus 0800 147 111 24 h

Riskit

Turvallisuuden näkökulmasta riski tarkoittaa onnettomuuden todennäköisyyden ja seurausten yhdistelmää. Tärkeä osa turvallista kiinteistöä on turvallisuusriskien tunnistaminen ja niiden seurausten arviointi. Seuraavilla sivuilla on tunnistettu riskit, jotka kohdistuvat ihmisiin, omaisuuteen ja ympäristöön. Tunnistettuihin riskeihin on laadittu toimenpide-ehdotukset, joilla riskejä voidaan poistaa, vähentää ja hallita. Vain tunnistettua riskiä voidaan hallita.

Kiinteistöön ja henkilöihin kohdistuvat riskiluokat:

  • Tapaturmat
  • Tulipalovaarat
  • Vesivahingot
  • Sairauskohtaukset
  • Säteily- tai kaasuvaara
  • Myrskyvauriot
  • Murrot, ilkivalta yms.

Tapaturmat

Riskit

  • kaatuminen
  • liukastuminen
  • kompastuminen
  • lumen tai jään tippuminen ihmisen päälle
  • liikenneonnettomuus
  • korkea pudotus
  • viiltohaava
  • työvälineiden aiheuttama vamma

Seuraukset

  • omaisuusvahingot
  • henkilövahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Lumen ja jään kerääntymistä katoilla on seurattava talvisin.
    • Vaaranpaikoista tulee ilmoittaa välittömästi kiinteistöhuoltoyhtiölle.
    • Vaaratilanteissa kulku tai pysäköiminen tulee estää lumen tai jään putoamisvaara-alueelle.
  • Piha-alue pidetään siistinä ja kunnossa.
    • Talvikunnossapidosta huolehditaan.
  • Läheltä piti -tilanteisiin puututaan viivytyksettä. Läheltä piti -tilanteet tutkitaan ja tehdään tarvittavat toimenpiteet vastaavanlaisten tapahtumien varalle ja niiden estämiseksi.
  • Ensiaputarvikkeita on hankittu ja niitä uusitaan säännöllisesti.
  • Yleisiin ensiapuohjeisiin tulee jokaisen tutustua.

Tulipalovaarat

Riskit

  • Ihmisen toiminta
    • huolimaton tupakointi
    • tavaroiden säilyttäminen kulkukäytävillä
    • sähkölaitteiden päälle unohtuminen
    • rasva- tai muu palo keittiössä
  • Sähkölaitteet
    • oikosulut
    • rikkinäiset sähkölaitteet
    • yhteisissä tiloissa liesitaso
  • Tuhopoltto
    • lukitsematon jätekatos
  • Tulisija
    • hormipalo
    • häkä
    • kipinän tai kekäleen aiheuttama tulipalo
  • Turvallisuusjärjestelyt
    • sammuttimien tarkastus tekemättä
    • merkkivalokeskuksen huollon puute
  • Muut
    • kaasupullot

Palovaarallisia kohteita ovat muun muassa tekniset tilat ja muut vastaavat kiinteistön tilat.

Seuraukset

  • omaisuusvahingot
  • savuvahingot
  • henkilövahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Ihmisen toiminta
    • Suoritetaan vuosittain omatoimiset palotarkastukset kiinteistössä.
    • Poistumisturvallisuudesta on huolehdittava:
      • henkilökunta pitää poistumistiet vapaina.
      • aktiivinen puuttuminen epäkohtiin.
    • Pelastussuunnitelma pidetään ajan tasalla ja siihen perehdytään.
  • Sähkölaitteet
    • Sähkökorjaukset ja asennukset teetetään TUKES:in rekisteristä löytyvällä ammattilaisella. Urakoitsijalla on oltava riittävät asennusoikeudet ja hänellä on oltava kokemusta vastaavista töistä.
    • Sähköpääkeskukset on merkitty ja niiden edustoilla ei säilytetä tavaraa.
    • Liesitasoa ei saa käyttää erilaisten tavaroiden säilytysalustana.
  • Tuhopoltto
    • Ylimääräistä palokuormaa ei kasata.
  • Tulisija
    • Tulisijaa valvotaan kun siinä on tuli.
  • Turvallisuusjärjestelyt
    • Kiinteistössä on palovaroitinjärjestelmä.
    • Kiinteistössä on alkusammutusvälineet.
    • Alkusammutuskalusto tarkastetaan määräysten mukaan.
    • Poistumistiet on merkitty opastein.
  • Muut
    • Ilmanvaihto ja nuohous
      • IV-kanavien nuohousväli on yleensä 10 vuotta

Vesivahingot

Riskit

  • Ympäristö
    • tulva
    • rankkasade
  • Rakenteet
    • rakenteiden vesitiiviyden pettäminen
    • rakentamis- ja materiaalivirheistä johtuva tapaturma
    • putkirikko
  • Laitteet
    • pesukoneiden ja kylmäkoneiden rikkoontuminen

Seuraukset

  • omaisuusvahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Reitti veden pääsululle on merkitty opastein.
  • Rakenteet
    • LVI-työt, -tarkastukset ja -asennukset teetetään vain ammattilaisella.
      • LVI-urakoitsijalla tulee olla riittävät asennusoikeudet ja urakoitsijan täytyy olla toteuttanut vastaavanlaisia töitä aiemmin.
    • Putkistojen kuntoarvio suoritetaan säännöllisesti.
    • Katolta ja ränneistä tulee poistaa lehdet ja roskat.
  • Laitteet
    • Kiinteistössä on LVI-hälytysjärjestelmä.
    • Kodinkoneiden valvotun käytön ja kunnossapidon tärkeyden korostaminen.
      • Pesukoneen ja astianpesukoneen suodattimet ja nukkasihti on puhdistettava säännöllisesti.
      • Jääkaapin takaosa on imuroitava kerran vuodessa. Tässä yhteydessä tarkastetaan silmämääräisesti jääkaapin kunto myös kompressorin ja valuma-astian osalta.

Sairauskohtaukset

Riskit

  • sydäninfarkti
  • diabeettinen sokki
  • aivoinfarkti
  • aivoverenvuoto
  • epilepsia
  • pyörtyminen

Seuraukset

  • henkilövahingot
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Avun saannin nopeuden takaaminen kiinteistön alueella.
  • Pelastussuunnitelman liitteenä oleviin ensiapuohjeisiin tutustutaan ja ensiapua harjoitellaan.
  • Ensiaputarvikkeita on hankittu ja niitä uusitaan säännöllisesti.
  • Ambulanssin opastus on järjestetty ja ohjeistettu henkilökunnalle.
  • Pelastusajoneuvojen pysäköiminen mahdollistetaan ulko-ovien eteen.

Säteily- tai kaasuvaara

Riskit

  • radioaktiivisen aineen tai vaarallisen kaasun joutuminen ympäristöön
  • vaarallisen aineen kuljetusonnettomuus
  • onnettomuus ydinvoimalaitoksessa

Seuraukset

  • säteilysairaudet
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Joditablettien hankkiminen tarpeiden mukaan (2 tabl./henkilö).
  • Ilmastoinnin hätäpysäytys on merkitty ja henkilökunnan tiedossa.
  • Pelastussuunnitelmassa on toimintaohjeet tilanteiden varalle.

Myrskyvauriot

Riskit

  • erilaiset luonnonilmiöt

Seuraukset

  • sähkökatkot
  • omaisuusvahingot
  • henkilövahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Rakennuksen ja ulkoalueiden kunnosta huolehditaan.
  • Viranomaisten ulkonaliikkumiskieltoa on noudatettava.
  • Sisälle suojautuessa pysytään kaukana ikkunoista ja lasiovista.
  • Varaudu omatoimisesti pitkäaikaisiinkin sähkökatkoihin esimerkiksi seuraavasti:
    • valaisin ja paristot

Rikollinen toiminta

Riskit

  • Murto
    • rakennuksen katolle pääsee kiipeämään
  • Väkivalta
  • Ilkivalta

Seuraukset

  • omaisuusvahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Murto
    • Arvoesineiden merkitseminen ja kuvaaminen.
    • Kiinteistössä on rikosilmoitinjärjestelmä.
  • Ilkivalta
    • Yleisen siisteyden ja järjestyksen valvominen ja epäkohtiin puuttuminen aktiivisesti.
    • Graffitien ja muiden töhryjen puhdistus viipymättä.
  • Henkilökunnalla on velvollisuus ilmoittaa epäkohdista.

Eksyminen / katoaminen

Maastossa liikkumisen taitoa partiossa harjoitetaan säännöllisesti, tuskin koskaan liikaa, maastoon ei kuitenkaan lähetetä ketään varmistamatta hänen kykyään selvitä maastossa yksin.

Retken vastuullinen johtaja on selvillä retkeilijöiden määrästä ja ryhmienjohtajat nimistä. Rasteilla ja muualla maastossa pidetään säännöllistä kontrollia kaikista liikkujista.

Turvallisuusjärjestelyt

Toimitilaturvallisuus

Kiinteistössä on murtohälyttimiä

Murtohälytin
Sijainti Leirikeskus
Huoltohenkilö Avarn
puh. 0106202000

Sammutuskalusto

Sijainti Sammutuskalusto
Tiloissa Käsisammutin
Tiloissa Sammutuspeite
Alkusammutin
Alkusammutin
Alkusammutin
Alkusammutin
Alkusammuttimet tulee tarkastaa:
  • vähintään vuoden välein kun käsisammutin on alttiina sammuttimen toimintakuntoon vaikuttaville tekijöille, kuten kosteudelle, tärinälle tai lämpötilojen vaihtelulle (ulkotilat)
  • vähintään kahden vuoden välein (sisätilat)

Retkeläisiä opastetaan tulen käytössä eikä tulta jätetä hetkeksikään valvomatta. Nuotion lähistöllä tulee aina olla riittävästi vettä nuotion sammuttamiseen. Tätä tarkoitusta varten olevat punaiset vesiastiat löytyvät 1 varastosta. Jokaisessa rakennuksessa on alkusammuttimet jotka on merkitty punareunaisella kyltillä, jossa on sammuttimen kuva, sekä kaikissa keittiöissä on sammutuspeitteet. Näiden sijainti on näytettävä kaikille retken johtajille.

Turvalaitteet

Poistumisopastus

Poistumisopastuksella osoitetaan poistuminen rakennuksesta. Viallisista tai puutteellisista opasteista on ilmoitettava kiinteistöhuoltoon.

Sani
Sijainti Sani, Sani
Keskuksen sijainti Sanin huoltotila
Kattavuus Poistumisreitit
Kassu
Sijainti Kassu, Kassu
Keskuksen sijainti
  1. kerros, sähköpääkeskus
Kattavuus Poistumisreitit

Ilmanvaihdon pysäytys

Mikäli rakennukseen kohdistuu ulkoinen vaara, kuten palokaasut viereisestä rakennuksesta, tulee ilmanvaihto sulkea. Tällöin pelastusviranomainen antaa yleensä hätätiedotteen, jossa annetaan myös lisäohjeita ja kehotus ilmanvaihdon pysäytykseen.

Ilmanvaihdon saa pysäyttää kuka tahansa.

Ilmanvaihdon pysäytys: Keittiön sisäänkäynnin yhteydessä, Katkaisu 1. kerros, kurakäytävä.

LVI-hälytysjärjestelmä

LVI-hälytysjärjestelmä ilmoittaa kiinteistötekniikan mahdollisista vikatilanteista.

LVI-hälytys
Sijainti Lämmönjakohuone (SANI)
Kuvaus NRH: 0400 459 177 (24h päivystys)
Yritys, jolle hälytykset ohjautuvat Nurmijärven rakennushuolto:

Ensiapu

Työturvallisuuslain (738/2002) 46 § mukaan työnantajan on huolehdittava työntekijöiden ja muiden työpaikalla olevien henkilöiden ensiavun järjestämisestä, annettava ohjeet ensiavun saamiseksi sekä varattava työpaikalle tai sen välittömään läheisyyteen riittävä määrä asianmukaisia ensiapuvälineitä.

  • Ambulanssi ohjataan: Opastajat tulee lähettää pareittain Vihtilammintielle ja Kiljavantielle opastamaan hälytysajoneuvoja. Opastajien tulee palata leiriin, kun apu on opastettu oikeaan suuntaan..
Kiinteistössä on saatavilla ensiaputarvikkeita seuraavasti:
Tarvike Sijainti
Ensiapulaukku Sauna
Ensiapulaukku Yläkämppä

Paloturvallisuus

Palovaroitin

Palovaroittimien tehtävänä on varoittaa alkavasta tulipalosta. Näin alkavan palon tukahduttaminen, muiden varoittaminen ja pelastautuminen on mahdollista.

Palovaroitin
Sijainti Leirikeskus
Kuvaus AVARN: 010 620 2000
Yritys, jolle hälytykset ohjautuvat Avarn
Kattavuus Alakämppä, Yläkämppä ja Kassu
Laitteiston malli Verkkovirta
Hälytyksen tyyppi Ohjautuu vartiointiliikkeeseen

Palo-osastointi

Palo-osastoinnin tarkoitus on palon sattuessa estää palokaasujen ja palon leviäminen sekä turvata ihmisten poistuminen. Tämän takia on erityisen tärkeää, että palo-ovet pidetään kiinni. Palo-ovia ei saa kiilata auki.

Palo-osaston koko on yleensä rajoitettu siten, että osastossa syttyvä palo ei aiheuta kohtuuttoman suuria omaisuusvahinkoja.

Palokuorma

Helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa ei saa säilyttää ullakolla, kellarissa, rakennuksen alla tai sen välittömässä läheisyydessä niin, että siitä aiheutuu tulipalon syttymisen tai leviämisen vaaraa tai että tulipalon sammuttaminen vaikeutuu.

Kiinteistössä on seuraavan tyyppisiä palokuormia:
Rakennus Palokuorman tyyppi Sijainti
Keittiökatos Nestekaasu Katoksen varasto

Poistumisreitit

Poistumisturvallisuuden periaatteena on, että rakennuksen kaikista tiloista on joka hetki päästävä poistumaan vähintään kahta kulkureittiä pitkin ilman avainta tai muuta oven avausvälinettä. Ovia ei saa pitää työaikana takalukossa. Uloskäyntien edessä ei saa säilyttää tavaraa.

Kiinteistössä on seuraavan tyyppisiä poistumisjärjestelyjä:

Rakennus Poistumisjärjestelyt
Alakämppä Poistumisreitit merkitty poistumisopasteilla
Kassu Poistumisreitit on merkitty poistumisreittiopasteilla
Sani Poistumisreitit merkitty poistumisreittiopasteilla
Yläkämppä Poistumisreitit merkitty poistumisreittiopasteilla
Kokoontumispaikka: Pallokenttä
-siten että pelastustoimi ei esty

Tulityöt

Tulityöt määritellään töiksi, joissa syntyy kipinöintiä tai joissa käytetään liekkiä tai muuta lämpöä ja joka aiheuttaa palovaaraa. Tällaisia töitä ovat mm. kaasu- ja kaarihitsaus, poltto- ja kaarileikkaus, laikkaleikkaus ja metallien hionta, joista syntyy kipinöintiä, sekä työt, joissa käytetään kaasupoltinta, muuta avotulta tai kuumailmapuhallinta. Tulitöille on aina niiden palovaaran vuoksi harkittava vaihtoehtoisia menetelmiä.

Tulitöiden suorittaminen tilapäisellä tulityöpaikalla vaatii aina tulityöluvan. Tulityön suorittajalla on oltava voimassa oleva tulityökortti.

Muut järjestelyt

Ilmanvaihtokone

Ilmanvaihtokone #1
Sijainti Sani, Sanin huoltotila
Kuvaus Ilmanvaihtokoneen tyyppi: Koneellinen ilmanvaihto
Hätä-seis-painikkeen sijainti Keittiön sisäänkäynnin yhteydessä
Ilmanvaihtokone #2
Sijainti Kassu, Kassu
Kuvaus Ilmanvaihtokoneen tyyppi: Koneellinen ilmanvaihto
Hätä-seis-painikkeen sijainti Katkaisu 1. kerros, kurakäytävä.

Jätehuolto

Jätehuolto
Sijainti Jätekatos pihalal

Toimintaohjeita

Seuraavilla sivuilla on selostus ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi. Lue toimenpideohjeet tarkasti!

Oikeat toimenpiteet, ratkaisut ja valinnat ehkäisevät ja rajoittavat onnettomuuksia. Vahinkoja voidaan näin minimoida tai ne voidaan poistaa kokonaan.

Turvallisuus on kaikkien yhteinen asia!

Avun hälyttäminen

Kaikissa kiireellisissä hätätilanteissa, olipa kyse sitten poliisin, pelastustoimen, sairaankuljetuksen tai sosiaalitoimen kiireellisestä avuntarpeesta SOITA NUMEROON: 112

Soita hätäpuhelu itse, jos voit
Tärkeää on, että hätäpuhelun soittaa se, jota asia koskee. Hänellä on tietoja, joita päivystäjä tarvitsee määritellessään millaista apua paikalle lähetetään. Välikäsien kautta tuleva puhelu voi viivästyttää avun paikalle tuloa.
Kerro, mitä on tapahtunut
Hätäkeskuspäivystäjä kysyy soittajalta tietoja tapahtuneesta, jotta hän osaa tarvittaessa lähettää tilanteeseen oikean avun.
Kerro tarkka osoite ja kunta
Hätäkeskuksen alueella saattaa olla useita samoja osoitteita eri kunnissa. Siksi on tärkeää kertoa osoitteen lisäksi tapahtumapaikkakunta.
Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin
Päivystäjän esittämillä kysymyksillä on tarkoituksensa. Kysymykset eivät viivästytä avun hälyttämistä. Kiireellisessä tapauksessa päivystäjä hälyttää jo puhelun aikana auttamaan tulevat viranomaiset ja yhteistyökumppanit, sekä antaa näille lisätietoja tapahtuneesta.
Toimi annettujen ohjeiden mukaan
Päivystäjä on koulutettu antamaan ohjeita eri tilanteisiin. On tärkeää noudattaa annettuja ohjeita. Oikein suoritetuilla ensitoimenpiteillä on usein merkitystä tilanteen lopputuloksen kannalta.
Lopeta puhelu vasta saatuasi siihen luvan
Liian aikainen puhelun päättäminen voi hidastaa auttajien paikalle saapumista. Saatuasi luvan puhelun päättämiseen, sulje puhelin. Pidä linja vapaana. Päivystäjä tai kohteeseen saapuva auttaja voi tarvita lisätietoja tapahtuneesta.

Hätätilanteessa pelastuslaitosta ohjataan seuraavasti:

Opastajat tulee lähettää pareittain Vihtilammintielle ja Kiljavantielle opastamaan hälytysajoneuvoja. Opastajien tulee palata leiriin, kun apu on opastettu oikeaan suuntaan.

Sairauskohtaus tai tapaturma

Selvitä ja tarkista
  • Mitä on tapahtunut?
  • Tarkista henkilön tila (herääkö, hengittääkö).
Anna tarvittaessa ensiapua
  • Tajuton, mutta hengittävä potilas käännetään kylkiasentoon.
  • Jos henkilö ei hengitä, aloita ensiapu osaamisesi ehdoin.
Tee hätäilmoitus
  • Soita numeroon 112.
  • Kerro, mistä soitat. Vihtilammintie 45, RAJAMÄKI
  • Kerro, mitä on tapahtunut.
  • Toimi ohjeiden mukaisesti.
  • Ilmoita potilaan tilassa tapahtuneista muutoksista hätäkeskukseen.

Tulipalo

Pelasta ja varoita
  • Pelasta välittömässä vaarassa olevat ja varoita muita.
  • Ohjatkaa ihmiset kokoontumispaikalle.
Sammuta ja rajoita
  • Yritä alkusammutusta, vältä savua. Älä vaaranna itseäsi.
  • Rajoita palon sekä savun leviämistä sulkemalla palotilaan johtavat ovet ja ikkunat.
Hälytä
  • Hälytä palokunta paikalle soittamalla turvallisesta paikasta numeroon 112.
  • Kerro mistä soitat ja missä palaa (osoite ja kerros) ja onko ihmisiä vaarassa.
  • Älä katkaise puhelua ennen kuin saat luvan.
Opasta
  • Opasta pelastushenkilöstö paikalle.
  • Hätätilanteessa pelastuslaitosta ohjataan seuraavasti: Opastajat tulee lähettää pareittain Vihtilammintielle ja Kiljavantielle opastamaan hälytysajoneuvoja. Opastajien tulee palata leiriin, kun apu on opastettu oikeaan suuntaan.

Evakuointitilanteessa kokoontumispaikka on: Pallokenttä
-siten että pelastustoimi ei esty

Varakokoontumispaikka: Tarvittaessa pyritään suojautumaan muiden rakennusten tiloihin (säätä suojaan)

Tulipalo – toimintaohjeet, kun turvallinen poistuminen on estynyt

Joskus toisaalla riehuva tulipalo estää turvallisen poistumisen kiinteistöstä. Näissä tapauksissa on viisainta pysytellä savuttomassa tilassa ovet ja muut aukot suljettuina.

Jää palo-osastoon, jossa olet.
  • Palo-oven takana on turvallista olla. Palo-ovet kestävät tulipaloa vähintään puoli tuntia.
  • Hyppääminen korkealta johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin, savuttomaan tilaan jääminen ei.
Mene ikkunan luo ja herätä huomiota. Jos et onnistu, ilmoita sijaintisi numeroon 112.
Noudata viranomaisten antamia ohjeita.

Toiminta kokoontumispaikalla

Kokoontumispaikka: Pallokenttä
-siten että pelastustoimi ei esty
Kokoontumispaikka
Kokoontumispaikka
Kokoontumispaikka
Kokoontumispaikka

Kun ihmiset ovat poistuneet rakennuksesta ja edenneet kokoontumispaikalle, alkaa henkilökunnan edustaja johtaa toimintaa. Tilanteen mukaan on pohdittava, onko turvallista jäädä nimetylle kokoontumispaikalle, vai onko ihmiset ohjattava toisaalle: esimerkiksi ennalta sovittuun sisätilaan tai lähistöllä olevaan kiinteistöön.

Kokoontumispaikalta ei saa poistua ilman kokoontumispaikan vastuuhenkilön lupaa. Toimintaa kokoontumispaikalla johtaa kiinteistön turvallisuushenkilöstö. Turvallisuushenkilöstö tiedottaa tilanteen edistymisestä ja ilmoittaa milloin kiinteistöön saa palata.

Muistettavia asioita kokoontumispaikalla:

  • mahdollisista loukkaantuneista huolehtiminen, ilmoitettava turvallisuushenkilöstölle
  • liikuntarajoitteisista tai muuten vajaakuntoisista huolehtiminen
  • ilmoitettava, mikäli tietää jonkun jääneen sisälle

Varakokoontumispaikka

Varakokoontumispaikka: Tarvittaessa pyritään suojautumaan muiden rakennusten tiloihin (säätä suojaan)

Mikäli kokoontumispaikka ei ole turvallinen, niin siirrytään suojelujohdon erikseen määrittämään turvalliseen varakokoontumispaikkaan. Myös viranomaiset osoittavat tarvittaessa suojapaikat pidempiaikaista suojautumista varten.

Liikuntarajoitteisen avustaminen hätätilanteessa

Liikuntarajoitteisten henkilöiden poistuminen rakennuksesta hätätilanteessa voi olla vaikeaa ja hidasta. Pyri auttamaan heitä mahdollisuuksiesi mukaan.

Huomioitavia asioita autettaessa liikuntarajoitteista henkilöä poistumisessa
  • Auta liikuntarajoitteista poistumaan omien kykyjesi mukaan.
  • Huolehdi auttamastasi henkilöstä myös ulospääsyn jälkeen.

Vesivahinko

Toimintaohjeet
  • Katkaise sähköt vuotokohteesta ja sen läheisyydestä.
  • Tyrehdytä vuoto esim. sulkemalla veden pääsulku, jos mahdollista.
  • Ilmoita asiasta välittömästi:
    • huoltomiehelle: Nurmijärven Rakennushuolto Oy, puh. 092212211, päivystys 092212211
  • Tarvittaessa ota yhteys hätänumeroon 112.
  • Veden pääsulku: Sanin huoltotila.
    Kassun 1. kerros, kurakäytävä.
  • Lämmönjakohuone: Sanin huoltotila
  • Sähköpääkeskus: Sanin huoltotila.
    Kassun 1. kerros, siivouskomero.
Mikäli vesivaara uhkaa rakennuksen ulkopuolelta
  • Ilmoita kiinteistönhoidolle ja tarvittaessa hätäkeskukseen 112.

Väkivallan uhatessa

Aseettomassa uhkaustilanteessa, toimi seuraavasti.

  • Käyttäydy rauhallisesti ja pyri rauhoittamaan henkilö omalla käytökselläsi.
  • Varmista, ettet käännä selkääsi tai ajaudu nurkkaan, jotta sinulla on aina pakotie uhkaavasti käyttäytyvän henkilön läheisyydestä.
  • Mahdollisuuksien mukaan pyydä apua.
  • Pakene ja auta muita pakenemaan paikalta

Pidä huolta omasta turvallisuudestasi. Pyri ohjaamaan uhkaava henkilö paikkaan, jossa hän ei voi olla vahingoksi muille. Tapauksen jälkeen ilmoita tapahtuneesta tarvittaessa poliisille.

Jos uhkaavalla henkilöllä on ase, toimi seuraavasti.

  • Älä tee vastarintaa.
  • Tee vain mitä uhkaaja käskee.
  • Pyri mahdollisuuksien mukaan varoittamaan muita.
  • Ovien sulkemisella voidaan rajoittaa henkilön kulkua kiinteistössä.
  • Tilanteen jälkeen, soita 112, jotta paikalle saadaan ammattiapua mahdollisimman nopeasti. Kuuntele ohjeita ja toimi niiden mukaan.

Jokainen uhkaus ja havainto mahdollisesta uhkatilanteesta on otettava vakavasti ja niistä on ilmoitettava välittömästi poliisille. Omalla käyttäytymisellä voi olla mahdollista vaikuttaa tilanteen kehittymiseen, ota siksi kaikki uhkatilanteet vakavasti ja pyri rauhoittamaan jo alkaneet tilanteet.

Sähkökatkot

Sähkökatkon sattuessa turvavalot jäävät palamaan.

Toiminta sähkökatkon aikana

Sähköt katkeavat toimitilasta, mutta yleisten tilojen valot toimivat edelleen

  • Jos mahdollista, tarkista sulakkeet toimitilan omasta ryhmäkeskuksesta.
  • Mikäli ongelma ei ratkennut, niin ota yhteys kiinteistöhuoltoon (puh. 092212211).

Sähköt katkeavat sekä toimitilasta että yleisistä tiloista

  • Käytä taskulamppua
  • Tarvittaessa opasta muita

Tapaturmat

On nimettävä valvoja rajujen leikkien ja pelien ajaksi. Pulkkamäeksi valitaan turvallinen ura ja valvotaan laskemista. Uinnin ajaksi nimetään yksi valvoja jokaista kahdeksaa uimaria kohden, valvojien on sijoittauduttava siten, että he näkevät uimarit esteettä. Vesillä ollessa on aina varustauduttava pelastusliivein, sekä opastettava niiden oikeassa pukemisessa, lasten ollessa vesillä on vesillä olon ajaksi nimettävä valvoja, sekä mahdollinen turvavene.

Myrkylliset pesuaineet, maalit ja muut kemikaalit on sijoitettava omaan turvalliseen varastoon. Kaikkien aineiden käyttöturvallisuusohjeet on oltavakäyttäjien saatavissa. Vahvojen pesuaineiden ja kemikaalien käyttöä on opastettava ja valvottava. Opastetaan työkalujen ja koneiden käytössä, sekä korostetaan suojavarusteiden merkitystä, opetetaan ja valvotaan niiden käyttöä. Retken johtajan on tutustuttava SP:n leirien – ja retkien turvallisuusohjeeseen sekä selvitettävä pääkohdat niistä muille retken johtajille.

Eksyminen / katoaminen

  • Varmistetaan ovatko myös kadonneen henkilön varusteet kadonneet.
  • Tarkistettava onko muitakin kateissa.
  • Missä ja milloin on kadonneesta tehty viimeinen varma havainto.
  • Tarkistetaan lähiympäristö ja mahdolliset piilopaikat.
  • Arvioidaan mihin kadonnut mahdollisesti pyrkii:
    • Lähin bussipysäkki sijaitsee Kiljavantien varressa
    • Lähimmät tiet ovat: lännessä Hangonväylä, pohjoisessa Astrakaanintie ja etelässä Kiljavantie.
  • Soitetaan kadonneen matkapuhelimeen (jos hänellä on sellainen).
  • Suoritetaan nopea etsintä oletetulla katoamisalueella.
  • Otetaan yhteyttä kadonneen kotiin ja selvitetään olemassa oleva tilanne.
  • Samalla kysytään, onko kadonnut ollut mahdollisesti yhteydessä kotiinsa

Otetaan yhteys viranomaisiin sekä ilmoitetaan asiasta oman lippukunnan johtajalle.

Lippukunnanjohtaja on yhteydessä piirin tiedottajaan tai piirin toiminnanjohtajaan, jotka tämän jälkeen hoitavat kaiken tiedottamisen asiasta.

Tapahtumapaikalla ei anneta lausuntoja kenellekään, vastataan ainoastaan viranomaisten esittämiin kysymyksiin.

Suojaväistö

Suojaväistöllä tarkoitetaan väestön siirtämistä johdetusti pois vaara-alueelta tilanteissa, joissa sen katsotaan aiheuttavan pienemmän riskin sisätiloihin suojautumiseen verrattuna. Tällaisia tilanteita ovat kaikki nopeasti kehittyvät vaarallisten aineiden onnettomuudet, voimakkaat palokaasujen aiheuttamat haitat, räjähdysvaara ja säteilytilanne.

Suojaväistö tehdään aina viranomaisten erillisen määräyksen perusteella. Viranomaiset ovat jo ennakolta suunnitelleet suojaväistön suorittamisen alueelta ja varanneet siihen tarvittavan kuljetuskaluston.

Irtaimiston säilytys

Erilaisten tavaroiden säilyttämisestä voi aiheutua tulipalon syttymisen tai leviämisen vaara, turvallisen poistumisen estyminen hätätilanteessa sekä tulipalon sammuttamisen vaikeutuminen.

Rakennuksen uloskäynnit on aina pidettävä kulkukelpoisina ja esteettöminä.

Uloskäytävät, porrashuoneet, sisäiset käytävät ja varastojen kulkureitit
  • Ei saa säilyttää mitään tavaraa.
Rakennusten alla tai läheisyydessä
  • Ei saa säilyttää helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa rakennusten seinustoilla, mm. roska-astiat, pahvipinot ja kuljetuslavat
Huom!
  • Pelastusviranomainen voi yksittäistapauksissa antaa poikkeuksia, esimerkiksi säilytettäväksi isomman määrän tai sallia säilytyksen eri paikassa tai rajoittaa säilytystä, jos turvallisuus sitä vaatii

Liitteet

Tässä pelastussuunnitelmassa on seuraavat liitteet:

Lisäksi Pelsu Pelastussuunnitelma -palvelussa saatavilla seuraavat liitteet:

Alkusammuttimien käyttöohjeet

Sammuttimet

  • Kierrä sammutinta ylösalaisin ja ravista sammutinta, tämä varmistaa jauheen juoksevuuden.
  • Vedä varmistinsokka irti.
  • Lähesty paloa tuulen suunnasta.
  • Jos olet sisällä lähesty matalana lattianrajassa, tämä parantaa näkyvyyttä.
  • Ota sammuttimen letkun päästä ote ja suuntaa sammutusaine liekkien juureen, älä katko liekkejä.
  • Aloita sammuttaminen edestä ja jatka taaksepäin, tai alhaalta ylöspäin.
  • Sammutusta voi tehostaa edestakaisin suuntautuvalla liikkeellä.
  • Koko palava alue on peitettävä sammutepilveen.
  • Liekkien sammuttua sammuttamisen voi lopettaa.
  • Tarkkaile palanutta kohdetta ja varmistu, että palo on sammunut.
  • Mikäli kohde syttyy uudelleen, toista sammutus.

Sammutuspeitteet

  • Ota kiinni peitteen nurkista ja suojaa kätesi peitteen sisään.
  • Astu jalalla peitteen päälle, tämä estää liekin tulon kasvoille.
  • Jos olet ulkona, lähesty paloa tuulen suunnasta.
  • Ojenna kädet suoriksi.
  • Levitä peite palon päälle.
  • Pidä peitettä tiiviisti palon päällä ja varmistu, että palo on sammunut.
  • Suojaa itsesi peitteen nostamisen aikana, palo voi syttyä uudelleen.
  • Varmista vielä kerran, että palo on sammunut.

Avainturvallisuus

Luovutetuista avaimista on pidettävä kirjaa ja avainten palautuksesta on huolehdittava varsinkin avaimen haltijan työ- tai asumissuhteen päättyessä.

Avaimet luovutetaan käyttötarpeen mukaan kuittausta vastaan. Avaimien tulee olla jatkuvasti ne kuitanneen henkilön välittömässä hallinnassa. Itselle kuitattua avainta tai kulkutunnistetta ei saa luovuttaa kolmannelle osapuolelle missään tilanteessa.

Kiitos, että tutustuit dokumenttiin.