Valikko

Pyydämme kuittaamaan pelastussuunnitelman luetuksi tutustuttuasi siihen.

Voit kuitata pelastussuunnitelman luetuksi tämän sivun alareunasta.

Johdanto

Pelastussuunnitelman laadinta, ylläpito ja tiedottaminen perustuvat pelastuslain (379/2011) vaatimukseen. Tässä pelastussuunnitelmassa on selostus:

  1. vaarojen ja riskien arvioinnin johtopäätelmistä;
  2. rakennuksen ja toiminnassa käytettävien tilojen turvallisuusjärjestelyistä;
  3. henkilöille annettavista ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi;
  4. mahdollisista muista kohteen omatoimiseen varautumiseen liittyvistä toimenpiteistä. (Pelastuslaki 379/2011, 15 §.)

Pelastussuunnitelma on pidettävä ajan tasalla ja siitä on tiedotettava tarvittavalla tavalla asianomaisen rakennuksen tai muun kohteen henkilöille. (Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 407/2011, 2 §.)

Pelastuslaissa on myös muita vaatimuksia turvallisuudelle, näistä tärkeimpinä:
Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että:

  1. tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen sekä leviämisen vaara on vähäinen;
  2. rakennuksessa olevat henkilöt pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin;
  3. pelastustoiminta on tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa mahdollista;
  4. pelastushenkilöstön turvallisuus on otettu huomioon. (Pelastuslaki 379/2011, 9 §.)

Seuraavat varusteet ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti:

  1. sammutus-, pelastus- ja torjuntakalusto;
  2. sammutus- ja pelastustyötä helpottavat laitteet;
  3. palonilmaisu-, hälytys- ja muut onnettomuuden vaaraa ilmaisevat laitteet;
  4. poistumisreittien opasteet ja valaistus;
  5. väestönsuojien varusteet ja laitteet. (Pelastuslaki 379/2011, 12 §.)

Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan:

  1. ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä;
  2. varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa;
  3. varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät;
  4. ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi. (Pelastuslaki 379/2011, 14 §.)

Kohteen perustiedot

Puustelli Areena on jääkiekon lähinnä juniorikäytössä oleva pieni kilpailuhalli, sekä jääurheilun harjoitteluhalli, jossa jääkauden aikana tai sen ulkopuolella voidaan järjestää konsertteja ym. yleisötilaisuuksia.

Halli on rakennettu paloa pidättävään P2 luokkaan. Rakennuksen runkona toimivat beto-nielementit ja kantavina rakenteina liimapuu-palkit. Vuonna 2020 valmistunut laajennus P3.

Jäähallin henkilökunta: 1 kentänhoitaja kerrallaan työssä.
Harjoitustilanteessa käyttäjiä hallissa 25–50 hlöä
Yleisötilaisuudet maksimi yleisömäärä 700

Perustiedot

Kiinteistön nimi Harjavallan Jäähalli
Kiinteistön kutsumanimi Puustelli Areena
Kiinteistön osoite Yhdyskatu 3
29200 HARJAVALTA
Rakennusten määrä 1
Kiinteistön omistaja Harjavallan Jäähalli Oy
http://www.harjavallanjaahalli.fi
Rakentamisvuosi 2004
Pinta-ala 3 114 m²
Kerrokset 3
Paloluokka P2
Rakennusmateriaali Tiili
Käyttötarkoitus Jäähalli

Muut tiedot

Kohde kuuluu seuraavaan pelastustoimen alueeseen: Satakunta. Pelastuslaitoksen arvioitu saapumisaika kohteeseen on n. 5 minuuttia.

Kiinteistönhoito Kiinteistöhuolto Holmi
Sähköntarjoaja Lammaisten Energia Oy
puh. 025352011
päivystys 025352011
http://www.lammaistenenergia.fi
Kiinteistön vakuutusyhtiö LähiTapiola
puh. 080004531
http://www.lahitapiola.fi/
Kokoontumispaikka Jäähallin piha-alue, pääsisäänkäynnin edusta.
Varakokoontumispaikka Määritetään tarvittaessa
Lämmitysmuoto Kaukolämpö
Veden pääsulku Lämmönjakohuone
Sähköpääkeskus Sähköpääkeskus sijaitsee hallin Honkalan puoleisessa päädyssä, entinen pannuhuone.
Ilmanvaihtokone IV-konehuone sijaitsee: Kahvion ja VIP tilan yläpohja
Ilmanvaihdon hätä-seis

Pääsisäänkäynnin tuulikaapissa sisään tultaessa vasemmalla puolella korkealla seinässä.

Henkilömäärät

Yhteensä
Päivällä Illalla Yöllä
Arkisin 0 0 0
Viikonloppuisin 0 0 0

Organisaatio

Turvallisuusvastaava, avainhallinta, työsuojelupäällikkö Ari Lehtonen
Harjavallan Jäähalli Oy
puh. 0445383777
arijlehtonen@outlook.com
Turvallisuusvastaava, kiinteistön huollosta vastaava, hallipäällikkö Mikko Perttu
Harjavallan Jäähalli Oy
puh. 026740267

Kiinteistön tärkeät numerot

Tehtävä Nimi Puhelinnumero Päivystysnumero
Huoltoyhtiö Kiinteistöhuolto Holmi
Huolto
Nimi Puhelinnumero
Kameravalvonta: Huoltohenkilö Ari Lehtonen 0445383777

Muut tärkeät numerot

Toimija Puhelinnumero Päivystysajat
Hätänumero 112 24 h
Myrkytystietokeskus 0800 147 111 24 h

Riskien arviointi

Pelastussuunnitelman laadinnan yhteydessä on tehty riskienarviointi, joka on esitetty tässä luvussa. Listattiin palovaaralliset kohteet ja tapaturmavaarapaikat. Pidettiin yhteispalavereja henkilökunnan, turvallisuussuunnittelijan, jäähallin pääkäyttäjän (Kuparikiekko), ja pelastusviranomaisten kanssa.

Arvioinnin pohjana käytettiin myös Porin jäähallien suojelusuunnitelmia.

Vaaralla tarkoitetaan tekijää tai olosuhdetta, joka voi aiheuttaa haittaa tai saada aikaan haitallisen tapahtuman. Riski on uhkaan liittyvän vahingon todennäköisyyden ja seurausten vakavuuden yhteisvaikutus. Tässä tapauksessa vaarojen tapahtumien mahdollisuutta ja seurausten vakavuutta on arvioitu sanallisesti. Vaaratilannekohtaisesti on esitetty myös toimenpiteet ja ennalta ehkäiseviä toimia.

Vaaratilanteet:

  • Tulipalo

  • Vesivahinko

  • Kaatuminen, liukastuminen, kompastuminen ja muut vastaavat tapaturmat

  • Myrskyvauriot ja muista sääoloista johtuvat vaarat, kuten talvella lumen tai jään putoaminen ihmisten tai omaisuuden päälle tai esimerkiksi piha-alueella puiden kaatuminen kovassa tuulessa

  • Ulkoiset vaarat, kuten liikenneonnettomuus lähialueella tai säteily- ja kaasuvaarat

  • Katkot tai häiriöt sähkön, veden tai kaukolämmön jakelussa

  • Ilkivalta, ryöstö tai murto.

Riski
Syyt
Seuraukset Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt
Tapaturma tai sairauskohtaus
Tapaturmavaarat:
- yleisön paniikkitilanne katsomossa ja katsomokäytävillä
- vierasjoukkueen pelaajien tulo/poistuminen hallista, katsojien käyttäytyminen
- liukastumiset, kompastumiset (piha-alueet, kalteva maasto)
- kuumat nesteet kioskeissa/sähkötapaturmat
- huonosti valaistut piha-alueet (valaistukseen kiinnitettävä huomiota)
- jääkiekon lentäminen katsomoon
- henkilökunnan työskentely yksin
Mahdolliset henkilö- ja omaisuusvahingot.
Sähkölaitetapaturmiin liittyy yleensä myös tulipalon vaara.

Henkilökunnan tulee ilmoittaa havaitsemistaan puutteista, esimerkiksi liukkauden tai valaistuksen, osalta välittömästi kiinteistöhuoltoon. Talvella kiinteistöhuolto hoitaa liukkauden eston sekä tarvittaessa lumen ja jään poiston katolta. Henkilökunnan tulee varmistaa, että toimitilojen poistumisreitit pysyvät kulkukelpoisina ja että teknisiin tiloihin on esteetön pääsy.

Ulkoalueilla huolehditaan siitä, että esimerkiksi ajoneuvoja pysäköidään vain niille osoitetuille paikoille, jotta pelastuslaitos ja ensihoito pystyvät toimimaan kohteella.

Tulipalo
  • vialliset sähkölaitteet
  • tekniset viat
  • tahalliset/tai tahattomat roska-astian sytytykset
  • huolimaton tulenkäsittely

Palovaaralliset kohteet:
- kioski/kahvio
- sähkökeskukset
- ilmastointikonehuoneet
- roska-astiat hallissa
- tupakointialueet (tupakointi kielletty hallissa)
- jäähallin kylmäkonehuone (kontti)
- henkilökunnan sosiaalitilat
- katsomo
- konetalli hallin sisällä (akuilla toimiva jäänhoitokone)

Mahdolliset henkilö- ja omaisuusvahingot.

Rikkinäisten sähkölaitteita ei saa käyttää (tapaturma- ja tulipaloriski). Kulkukäytävillä ja rakennuksen seinustoilla ei saa säilyttää ylimääräistä tavaraa. Myöskään sähkötiloissa ei säilytetä ylimääräistä tavaraa. Jätepisteellä jätteet tulee lajitella asianmukaisesti. Mahdolliset tulityöt suoritetaan tulityölupaprosessin mukaisesti.

Ulkoalueilla huolehditaan siitä, että esimerkiksi ajoneuvoja pysäköidään vain niille osoitetuille paikoille, jotta pelastuslaitos ja ensihoito pystyvät toimimaan kohteella.

Vaarallisia aineita käsitellään käyttöturvatiedotteen edellyttämällä tavalla.

Vahingonteot, varkaudet, muut rikokset
Mm. graffitit, ikkunoiden tai kaluston rikkomiset tai tuhopoltot. Yleisön käyttäytyminen, päihtyneet henkilöt, väkivalta, pommiuhka tai murto.
Seurauksena pääasiallisesti lievät omaisuusvahingot. Sytytetty kohde (esimerkiksi rakennuksen seinustalla oleva palava materiaali) voi levitä suuremmaksi paloksi, jolloin myös seuraukset ovat vakavammat. Ulkoalueilla ja sisäänkäynneillä riittävä valaistus. Ilkivallan jäljet (esim. töherrykset) korjataan mahdollisimman pian havainnon jälkeen. Vältetään turhan palokuorman säilyttämistä rakennuksen seinustoilla ja sisätiloissa. Varmistetaan että kulkiessa ei jää auki / lukitsematta vahingossa ovia, esimerkiksi varaston ovea. Lukituksien ja valaistuksien puutteista ilmoittaminen.
Sähkökatkot, vesivuodot tai muut kiinteistötekniikan ongelmatilanteet
Äkilliset tai suunnitellut sähkö- tai muut tekniikan käyttökatkot. Rikkoutuneet laitteet, esimerkiksi ilmanvaihtokoneet tai vesivuoto.
Rikkoutunut kiinteistötekniikka aiheuttaa yleensä vain hetkellistä haittaa. Vesivuoto voi huomaamattomana laajentua isommaksi vesivahingoksi. Äkillinen sähkökatko on yleensä lyhyt ja sähköt palautuvat nopeasti. Jos katko pitenee, toimintaa ei välttämättä voida turvallisesti jatkaa.

Rikkoutuneesta kiinteistötekniikasta tai vuotavista vesikalusteista ilmoitetaan aina välittömästi suoraan kiinteistöhuoltoon. Vesivuotojen osalta vesikalusteissa on myös linjasulut, jotka on mahdollisuuksien mukaan suljettava välittömästi isomman vahingon estämiseksi.

Sähkön, veden tai lämmönjakelun häiriöt ovat epätodennäköisiä, mutta toimijoiden on hyvä varautua niihin. Etukäteen tulee sopia, miten tilat evakuoidaan esimerkiksi sähkökatkotilanteessa. Pidentyneessä katkossa tilojen käyttö ei ole turvallista, joten myös henkilökunnan tulee evakuoitua. Katkotilanteissa myös lämmityksessä ja viemäröinnissä sekä vedensaannissa voi olla ongelmia, joten toiminta ei välttämättä ole edes mielekästä.

Vesivahinko
Mahdollisia syitä ovat yleensä jäätyminen, tukokset tai laitteiden vikaantuminen. Ulkopuolisia syitä ovat myrskyt ja esimerkiksi hulevesitulvat (rankkasateet, lumien sulaminen).
Mahdolliset omaisuusvahingot Huolletaan ja ylläpidetään talon LVI-tekniikkaa, ilmoitetaan puutteista, pidetään sadevesiviemärit kunnossa.
Kaasuvaara lähialueella
Syynä voivat olla esimerkiksi kemikaalikuljetusonnettomuus lähellä olevilla kuljetusväylillä tai tulipalo naapurikiinteistössä.
Seurauksena mahdolliset henkilö- ja omaisuusvahingot.

Noudatetaan viranomaisen hätätiedotteita, jotka voivat tulla tekstiviestillä, TV:n tai internetin välityksellä tai viime kädessä pelastuslaitoksen kaiutinautoilla.

Tärkeimpänä toimenpiteenä yleensä ilmanvaihdon sulku ja sisälle suojautuminen.

Poikkeustilanteet
Lähialueella säteilyvaaratilanne tai muu vakava tapahtuma.
Mahdolliset henkilövahingot, sisälle suojautuminen, mahdollinen evakuointi. Poikkeustilanteissa toimitaan viranomaisten ohjeistuksen mukaisesti.
Vaaralliset tai palavat aineet
Tiloissa säilytettävistä tai käytettävistä vaarallisista aineista johtuva palo.
Omaisuusvahingot, mahdolliset henkilövahingot. Palon leviäminen. Toimija on vastuussa vaarallisten ja palavien aineiden asianmukaisesta säilyttämisestä sekä merkitsemisestä. Säilytystilojen läheisyydessä on suositeltavaa olla alkusammutuskalusto ja henkilökunta on koulutettava aineiden asianmukaiseen käsittelyyn. Palotilanteissa pelastuslaitosta tulee informoida aineista ja niiden sijainnista, erityisesti jos kyseessä on paineastioita, kuten kaasupulloja.
Luonnonolosuhteiden vaikutukset kohteen toimintaan
  • katolle kertyvän lumikuorman rasittaminen hallin kantavia rakenteita
  • katolle kertyvän lumikuorman putoaminen alas katolta
  • sääolosuhteet: puiden kaatuminen tai oksien putoaminen myrskyn tai lumikuorman johdosta
Aineelliset vahingot tai henkilövahingot Lumenpudotus säännöllisin väliajoin. Varoitetaan ihmisiä vaarallisista olosuhteista.

Vaarojen ja riskien arvioinnin johtopäätelmät

Riskikartoituksen pohjalta todettiin, että Jäähallin riskialttiimpia kohteita ovat suuret yleisötilaisuudet ja toisaalta hallin ollessa tyhjillään on olemassa monta palovaarallista kohdetta.

Tyypilliset vaarat ja riskit johtuvat yleensä ihmisen toiminnasta tai viallisista laitteista, joten päivittäisellä turvallisuuden huomioimisella voidaan helposti ennaltaehkäistä tulipaloja ja muitakin vaaratilanteita.

Ylimääräistä tavaraa ei tule säilyttää rakennuksen reunoilla tai kulkukäytävillä, erityisesti poistumisreitit tulee pitää kulkukelpoisina. Henkilökunnan tulee ilmoittaa havaitsemistaan puutteista välittömästi eteenpäin, kuten esimerkiksi rikkinäisestä valaistuksesta. Hätätilanteita varten tulee olla etukäteen sovittuna, miten tilat evakuoidaan.

Turvallisuusjärjestelyt

Toimitilaturvallisuus

Kiinteistössä on kameravalvonta

Kameravalvonta
Sijainti Jäähallin tiloissa
Huoltohenkilö Ari Lehtonen
puh. 0445383777

Valvonta

Jatkuva valvonta
Sijainti Harjavallan Jäähalli Oy Yhdyskatu 3

Sammutuskalusto

Sijainti Sammutuskalusto Kuvaus
Useita toimitiloissa Käsisammutin Alkusammutuskaluston tarkastukset kauden alussa (heinä-elokuu sekä kerran kauden aikana)
Toimitiloissa Pikapaloposti
Alkusammuttimet tulee tarkastaa:
  • vähintään vuoden välein kun käsisammutin on alttiina sammuttimen toimintakuntoon vaikuttaville tekijöille, kuten kosteudelle, tärinälle tai lämpötilojen vaihtelulle (ulkotilat)
  • vähintään kahden vuoden välein (sisätilat)
Pikapalopostit tulee tarkastaa:
  • Pikapalopostien toimivuus tulee tarkastaa vuoden välein. Pikapalopostien letkujen koeponnistus tulee tehdä viiden vuoden välein.

Suojelumallit

Harjavallan Jäähalli Oy Yhdyskatu 3
Tyyppi Kerrokset Toteutuksen kuvaus
Kiinteistön oma Kaikki

TURVALLISUUSKOULUTUS

Turvallisuuskoulutuksen vastuuhenkilö on Ari Lehtonen.

Henkilöstöä koulutetaan ja kerrataan tarvittaessa.
Uudet henkilöt perehdytetään turvallisuusasioihin.

Turvalaitteet

Savunpoisto

Savunpoiston tarkoituksena on palossa syntyvien palokaasujen, savun ja lämmön poistaminen tiloista. Savunpoistolaitteet on huollettava ja kokeiltava määräajoin käyttö- ja huolto-ohjeen mukaisesti. Savunpoistolaitteistoa käyttää vain pelastuslaitos.

Savunpoistolaitteisto
Kuvaus Savunpoistoluukut hallin katossa
Keskuksen sijainti Savunpoiston ohjauskeskus: Hallin 1. kerroksen pitkällä sivulla. Merkattu kyltillä
Savunpoiston laukaisu Savunpoiston ohjauskeskus: Hallin 1. kerroksen pitkällä sivulla. Merkattu kyltillä

Poistumisopastus

Poistumisopastuksella osoitetaan poistuminen rakennuksesta. Viallisista tai puutteellisista opasteista on ilmoitettava kiinteistöhuoltoon.

Poistumisopastus
Sijainti Poistumistiet hallin katsomokäytävillä ja ulko-ovilla on merkitty valo-opastein.
Kuvaus Lamppujenvaihto tarvittaessa. Valaisimet itsetestaavia.
Huoltohenkilö Mikko Perttu

Ilmanvaihdon pysäytys

Mikäli rakennukseen kohdistuu ulkoinen vaara, kuten palokaasut viereisestä rakennuksesta, tulee ilmanvaihto sulkea. Tällöin pelastusviranomainen antaa yleensä hätätiedotteen, jossa annetaan myös lisäohjeita ja kehotus ilmanvaihdon pysäytykseen.

Ilmanvaihdon saa pysäyttää kuka tahansa.

Ilmanvaihdon pysäytys: Pääsisäänkäynnin tuulikaapissa sisään tultaessa vasemmalla puolella korkealla seinässä.

Viestintäjärjestelmä

Viestintäjärjestelmä
Kuvaus Sisäiset hälytykset tehdään toimitsija-aitiosta tarvittaessa

Ensiapu

Työturvallisuuslain (738/2002) 46 § mukaan työnantajan on huolehdittava työntekijöiden ja muiden työpaikalla olevien henkilöiden ensiavun järjestämisestä, annettava ohjeet ensiavun saamiseksi sekä varattava työpaikalle tai sen välittömään läheisyyteen riittävä määrä asianmukaisia ensiapuvälineitä.

  • Ambulanssi ohjataan: Lähimmälle sisäänkäynnille, henkilökunta järjestää opastajan ulos auttajia vastaan.
  • Ensiaputarvikkeista vastaa: Mikko Perttu.
Kiinteistössä on saatavilla ensiaputarvikkeita seuraavasti:
Tarvike Sijainti
Ensiapulaukku Toimisto
Paarit Jääkiekkokaulan läheisyydessä

Paloturvallisuus

Vaaralliset aineet

Kiinteistössä säilytetään seuraavan tyyppisiä vaarallisia aineita:

Tila Talli
Sijainti Harjavallan Jäähalli Oy Yhdyskatu 3 - Talli/sisääntuloaula
Varastoitavat aineet

Akkukäyttöinen jäänhoitokone.

Tilassa säilytetään nestekaasua 10kg 2kpl

Vaarallisten aineiden käsittelystä vastaa: Hallipäällikkö Mikko Perttu,
Suomen Tekojää Oy p. 050-3875 300

Tyyppi maanpäällinen

Pelastustie

Pelastustie on ajotie, jota käyttäen hälytysajoneuvot pääsevät hätätilanteessa riittävän lähelle rakennusta.

  • Pelastustielle ei saa pysäköidä autoja, kasata lunta, laittaa valaistuspylväitä, istutuksia eikä mitään muutakaan liikennettä estävää.
  • Pelastustie tulee merkitä sisäasiainministeriön asetuksen (468/2003) mukaisesti tekstillisellä lisäkilvellä.
  • Pelastustie-merkkiä ei käytetä, jos pelastustietä ei ole merkitty rakennuksen rakennuslupa-asiakirjaan.
  • Pelastustieasioissa neuvoja saa paikalliselta pelastusviranomaiselta.
Pelastustie
Sijainti Yhdyskadun puoleinen ajoväylä

Poistumisreitit

Poistumisturvallisuuden periaatteena on, että rakennuksen kaikista tiloista on joka hetki päästävä poistumaan vähintään kahta kulkureittiä pitkin ilman avainta tai muuta oven avausvälinettä. Ovia ei saa pitää työaikana takalukossa. Uloskäyntien edessä ei saa säilyttää tavaraa.

Kiinteistössä on seuraavan tyyppisiä poistumisjärjestelyjä:

Rakennus Poistumisjärjestelyt
Harjavallan Jäähalli Oy Yhdyskatu 3

Vaaran uhatessa hallista poistutaan lähimmän poistumistien kautta. Hallin sisällä ei ole varsinaista kokoontumispaikkaa. Kokoontumispaikkana on Jäähallin piha-alue, pääsisäänkäynnin edusta.

Henkilökunnan tehtävänä on toimia turvallisuusjohtajan ohjeiden mukaisesti ja auttaa rakennuk-sessa olevien liikuntaesteisten / asiakkaiden poistumista.

Henkilökunnan on huolehdittava siitä, että rakennuksen sisätiloihin ei jää ketään. Aluevalvoja poistuu itse viimeisenä ja ilmoittaa turvallisuusjohtajalle / pelastusviranomaiselle olevansa viimeinen poistuja osastolta / kerroksesta.

Kokoontumispaikka: Jäähallin piha-alue, pääsisäänkäynnin edusta.

Tulityöt

Tulityöt määritellään töiksi, joissa syntyy kipinöintiä tai joissa käytetään liekkiä tai muuta lämpöä ja joka aiheuttaa palovaaraa. Tällaisia töitä ovat mm. kaasu- ja kaarihitsaus, poltto- ja kaarileikkaus, laikkaleikkaus ja metallien hionta, joista syntyy kipinöintiä, sekä työt, joissa käytetään kaasupoltinta, muuta avotulta tai kuumailmapuhallinta. Tulitöille on aina niiden palovaaran vuoksi harkittava vaihtoehtoisia menetelmiä.

Tulitöiden suorittaminen tilapäisellä tulityöpaikalla vaatii aina tulityöluvan. Tulityön suorittajalla on oltava voimassa oleva tulityökortti.

Muut järjestelyt

Ilmanvaihtokone

Ilmanvaihtokone
Sijainti IV-konehuone sijaitsee: Kahvion ja VIP tilan yläpohja
Hätä-seis-painikkeen sijainti Pääsisäänkäynnin tuulikaapissa sisään tultaessa vasemmalla puolella korkealla seinässä.

Jätehuolto

Jätehuolto
Sijainti Pihassa
Kuvaus Jätehuollon suorittaja: Lännen Jätepalvelu Oy

Toimintaohjeita

Avun hälyttäminen

Kaikissa kiireellisissä hätätilanteissa, olipa kyse sitten poliisin, pelastustoimen, sairaankuljetuksen tai sosiaalitoimen kiireellisestä avuntarpeesta SOITA NUMEROON: 112

Soita hätäpuhelu itse, jos voit

Tärkeää on, että hätäpuhelun soittaa se, jota asia koskee. Hänellä on tietoja, joita päivystäjä tarvitsee määritellessään millaista apua paikalle lähetetään. Välikäsien kautta tuleva puhelu voi viivästyttää avun paikalle tuloa.

Kerro, mitä on tapahtunut

Hätäkeskuspäivystäjä kysyy soittajalta tietoja tapahtuneesta, jotta hän osaa tarvittaessa lähettää tilanteeseen oikean avun.

Kerro tarkka osoite ja kunta

Hätäkeskuksen alueella saattaa olla useita samoja osoitteita eri kunnissa. Siksi on tärkeää kertoa osoitteen lisäksi tapahtumapaikkakunta.

  • Kohteen osoite on Yhdyskatu 3, Harjavalta

Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin

Päivystäjän esittämillä kysymyksillä on tarkoituksensa. Kysymykset eivät viivästytä avun hälyttämistä. Kiireellisessä tapauksessa päivystäjä hälyttää jo puhelun aikana auttamaan tulevat viranomaiset ja yhteistyökumppanit, sekä antaa näille lisätietoja tapahtuneesta.

Toimi annettujen ohjeiden mukaan

Päivystäjä on koulutettu antamaan ohjeita eri tilanteisiin. On tärkeää noudattaa annettuja ohjeita. Oikein suoritetuilla ensitoimenpiteillä on usein merkitystä tilanteen lopputuloksen kannalta.

Lopeta puhelu vasta saatuasi siihen luvan

Liian aikainen puhelun päättäminen voi hidastaa auttajien paikalle saapumista. Saatuasi luvan puhelun päättämiseen, sulje puhelin. Pidä linja vapaana. Päivystäjä tai kohteeseen saapuva auttaja voi tarvita lisätietoja tapahtuneesta.

Sairauskohtaus tai tapaturma

Selvitä ja tarkista

  • Mitä on tapahtunut?
  • Tarkista henkilön tila (herääkö, hengittääkö).

Anna tarvittaessa ensiapua

  • Tajuton, mutta hengittävä potilas käännetään kylkiasentoon.
  • Jos henkilö ei hengitä, aloita ensiapu osaamisesi ehdoin.

Tee hätäilmoitus

  • Soita numeroon 112.
  • Kerro, mistä soitat. Yhdyskatu 3, Harjavalta
  • Kerro, mitä on tapahtunut.
  • Toimi ohjeiden mukaisesti.
  • Ilmoita potilaan tilassa tapahtuneista muutoksista hätäkeskukseen.

Aikuisen peruselvytys

Sydänpysähdyksen tunnistaminen

  • peruselvytys tulee aloittaa jokaiselle reagoimattomalle potilaalle
    • joka ei hengitä
    • jonka hengitys ei ole normaalia
  • äänekäs / koriseva ja epäsäännöllinen hengitys reagoimattomalla henkilöllä viittaa sydänpysähdykseen

Hätäilmoitus

  • Hätäilmoitus tulee tehdä välittömästi yleiseen hätänumeroon 112
    • jos henkilö ei reagoi
    • jos henkilö ei hengitä normaalisti
  • Jos elvytät henkilöä yksin
    • aseta puhelimen kaiutintoiminto päälle
  • voit elvyttää ja kuunnella hätäkeskuksen ohjeita

Paineluelvytys

  • Paineluelvytys tulee aloittaa mahdollisimman pian
    • painelukohta on rintalastan alaosa
    • toisen käden kämmenen tyvi painelukohtaan ja toinen käsi sen päälle
    • paineluelvyttäjää on suositeltavaa vaihtaa 2 minuutin välein (jos mahdollista)
  • Elyvytys aloitetaan 30 painalluksella

Puhalluselvytys

  • Vuorottele 30 painelun ja 2 puhalluksen välillä
  • Puhalla kaksi rauhallista noin sekunnin kestävää puhallusta
    • rintakehän tulee nousta ja laskea puhallusten mukaan
  • Jos puhaltaminen ei onnistu, jatka keskeytymätöntä painelua

Tulipalo

Pelasta ja varoita

  • Pelasta välittömässä vaarassa olevat ja varoita muita.
  • Ohjatkaa ihmiset kokoontumispaikalle.

Sammuta ja rajoita

  • Yritä alkusammutusta, vältä savua. Älä vaaranna itseäsi.
  • Rajoita palon sekä savun leviämistä sulkemalla palotilaan johtavat ovet ja ikkunat.

Hälytä 112

  • Kerro mistä soitat ja missä palaa (osoite ja kerros) ja onko ihmisiä vaarassa.
    • Osoite: Yhdyskatu 3, Harjavalta
  • Älä katkaise puhelua ennen kuin saat luvan.

Opasta

  • Opasta pelastushenkilöstö paikalle.

Lähimmälle sisäänkäynnille, henkilökunta järjestää opastajan ulos auttajia vastaan

Hissin käyttö on tulipalon sattuessa ehdottomasti kielletty!

  • Evakuointitilanteessa kokoontumispaikka on: Jäähallin piha-alue, pääsisäänkäynnin edusta.

Toiminta kokoontumispaikalla

Kokoontumispaikka: Jäähallin piha-alue, pääsisäänkäynnin edusta.

Tilanteen mukaan on pohdittava, onko turvallista jäädä nimetylle kokoontumispaikalle, vai onko ihmiset ohjattava toisaalle, esimerkiksi lähistöllä olevaan kiinteistöön.

Muistettavia asioita kokoontumispaikalla:

  • mahdollisista loukkaantuneista huolehtiminen, ilmoitettava pelastuslaitokselle
  • liikuntarajoitteisista tai muuten vajaakuntoisista huolehtiminen
  • ilmoitettava pelastuslaitokselle, mikäli tietää jonkun jääneen sisälle

Varakokoontumispaikka

Mikäli kokoontumispaikka ei ole turvallinen, siirrytään turvallisempaan paikkaan (etäämmälle rakennuksesta tai läheiseen rakennukseen tilapäisesti). Viranomaiset osoittavat tarvittaessa suojapaikat pidempiaikaista suojautumista varten.

Sähkökatkot

Hyvä tietää sähkökatkon aikana

  • päällä olleet sähkölaitteet tulee sammuttaa, jotta niistä ei sähköjen palauduttua aiheudu palovaaraa
  • vedentulo voi katketa sähkökatkon aikana, sillä vesilaitoksen pumput toimivat sähköllä

Ennakoiduista sähköpulatilanteista pyritään tiedottamaan etukäteen. Aina tietoa ei ole mahdollista antaa etukäteen. Seuraamalla viranomaistiedotusta esimerkiksi YLE:n kautta saat tietoa ennakoiduista sähkökatkoista.

Mikäli rakennus tyhjennetään sähkökatkon vuoksi:

  • ohjataan kaikki tiloissa olevat rauhallisesti pois rakennuksesta, ja ohjeistetaan siirtymään kotiin
  • rakennuksesta poistuttaessa varmistetaan, että ulko-ovet menevät kiinni, jotta asiattomat henkilöt eivät pääse sisään.

Sähkökatkon jälkeen

  • kun tilat otetaan käyttöön, tulee varmistaa, että kaikki laitteet toimivat oikein
    • mm. valaistus, tietokoneet / työasemat, ilmanvaihto
  • mikäli sähkölaitteiden toiminnassa on ongelmia, ollaan välittömästi yhteydessä huoltoon

Vesivahinko

Toimintaohjeet

  • Katkaise sähköt vuotokohteesta ja sen läheisyydestä.
  • Tyrehdytä vuoto esim. sulkemalla veden pääsulku tai kalustesulku, jos mahdollista.
    • Veden pääsulku: Lämmönjakohuone
  • Vesivahinkotilanteessa ilmoita välittömästi huoltopäivystykseen Kiinteistöhuolto Holmi .
  • Tarvittaessa ota yhteys hätänumeroon 112.

Mikäli vesivaara uhkaa rakennuksen ulkopuolelta

  • Ilmoita kiinteistönhoidolle ja tarvittaessa hätäkeskukseen 112.

Väkivallan uhatessa

Aseettomassa uhkaustilanteessa, toimi seuraavasti.

  • Käyttäydy rauhallisesti ja pyri rauhoittamaan henkilö omalla käytökselläsi.
  • Varmista, ettet käännä selkääsi tai ajaudu nurkkaan, jotta sinulla on aina pakotie uhkaavasti käyttäytyvän henkilön läheisyydestä.
  • Mahdollisuuksien mukaan pyydä apua.
  • Pakene ja auta muita pakenemaan paikalta

Pidä huolta omasta turvallisuudestasi. Pyri ohjaamaan uhkaava henkilö paikkaan, jossa hän ei voi olla vahingoksi muille. Tapauksen jälkeen ilmoita tapahtuneesta tarvittaessa poliisille.

Jos uhkaavalla henkilöllä on ase, toimi seuraavasti.

  • Älä tee vastarintaa.
  • Tee vain mitä uhkaaja käskee.
  • Pyri mahdollisuuksien mukaan varoittamaan muita.
  • Tilanteen jälkeen, soita 112. Kuuntele ohjeita ja toimi niiden mukaan.

Jokainen uhkaus ja havainto mahdollisesta uhkatilanteesta on otettava vakavasti ja niistä on ilmoitettava välittömästi poliisille.

Yleinen vaaramerkki

Yleinen vaaramerkki on minuutin pituinen nouseva ja laskeva äänimerkki tai viranomaisen kuuluttama varoitus. Nousevan sekä laskevan jakson pituus on 7 sekuntia. Yleinen vaaramerkki tarkoittaa väestöä uhkaavaa välitöntä vaaraa.

Vaara ohi -merkki on yhden minuutin mittainen tasainen äänimerkki. Se on ilmoitus siitä, että uhka tai vaara on ohi.

Toimi näin kuultuasi yleisen vaaramerkin

  • Siirry sisälle. Sulje ovet, ikkunat ja ilmastointi.
  • Avaa radio ja odota ohjeita.
  • Vältä puhelimen käyttöä, etteivät linjat tukkeudu.
  • Älä poistu alueelta ilman viranomaisten kehotusta.

Kaasuvaara

Kaasuvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki

Toimi seuraavasti

  • Jos olet sisätiloissa ja haistat kaasua:
    • pysyttele sisällä, hakeudu yläkerroksiin, kuuntele radiosta lisätietoja
    • paina märkä vaate suun eteen ja hengitä sen läpi
  • Jos olet ulkona, kun haistat kaasua etkä pääse sisälle:
    • kiirehdi kaasupilven alta sivutuuleen
    • pyri mahdollisimman korkealle, esimerkiksi mäen päälle

Lisätietoja kaasulta suojautumiseksi

  • Pysäytä ilmastointilaitteet ja sulje ovet sekä ikkunat tiiviisti.
  • Voit sulkea ja teipata myös sisäovet ja pysytellä tuulen alapuolisissa tiloissa.
  • Kaasun hajun tuntiessasi voit hengittää kostean, huokoisen kankaan läpi.
  • Viranomaiset ilmoittavat radiossa tai kaiutinautoilla milloin myrkkypilvi on haihtunut. Tuuleta sisätilat sen jälkeen huolellisesti.

Säteilyvaara

Säteilyvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki.

Mene sisälle.

  • Sulje ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmanvaihto.
  • Talon keskiosissa on paras suoja. Ota joditabletit vasta viranomaisen kehotuksesta. Noudata annettuja suosituksia.

Vältä ulkona liikkumista

Lisäohjeet

Lisäohjeita saat kaupunkisi pelastusviranomaisilta, tiedotusvälineistä sekä Yleisradion teksti-TV:n sivulta 867. Tietoa saat myös Säteilyturvakeskuksen Internet-sivuilta osoitteesta www.stuk.fi ja pelastustoimen sivuilta www.pelastustoimi.fi.

Avustaminen hätätilanteessa

Liikuntarajoitteisten henkilöiden poistuminen rakennuksesta hätätilanteessa voi olla vaikeaa ja hidasta. Pyri auttamaan heitä mahdollisuuksiesi mukaan.

Huomioitavia asioita autettaessa liikuntarajoitteista henkilöä poistumisessa

  • Auta liikuntarajoitteista poistumaan omien kykyjesi mukaan.
  • Huolehdi auttamastasi henkilöstä myös ulospääsyn jälkeen.

Pommiuhka

Pommiuhkaus on usein perätön ja häiriintyneen ihmisen tekemä, mutta se on silti aina otettava vakavasti ja jokaisesta uhkauksesta tulee ilmoittaa poliisille. Tärkeää tilanteessa on säilyttää oma maltti ja rauhallisuus.

  • Kun uhkaus tulee puhelimitse
  • Pysy rauhallisena. Pitkitä puhelua.
  • Tee muistiinpanoja. Kirjoita uhkaus sanatarkasti muistiin.
  • Kysele kysymyksiä.
  • Missä pommi on?
  • Miltä pommi näyttää?
  • Milloin pommi räjähtää?
  • Miksi?
  • Kiinnitä huomiota soittajan puhetyyliin ja äänen sävyihin.
  • Onko hänen puheestaan havaittavissa murteita tai muita erityispiirteitä?
  • Onko hän kiihtynyt?
  • Lukeeko hän viestin paperilta?

Puhelun jälkeen ilmoita asiasta 112. Toimi viranomaisten antamien ohjeiden mukaisesti.

Väestönsuojelu

Kiinteistössä ei ole omaa väestönsuojaa. Kiinteistö kuuluu yleisen väestönsuojelun piiriin. Pelastustoimi varautuu alueelliseen väestönsuojeluun. Pelastustoimi varautuu toimimaan myös poikkeusoloissa. Keskeisiä tehtäviä ovat uhkien havaitseminen ja niistä varoittaminen, väestön suojaamismahdollisuuksien ylläpito sekä pelastustoiminnasta huolehtiminen. Tavoitteena on mahdollisimman tehokas toiminta poikkeusolojen onnettomuustilanteissa. Viranomaiset ohjeistavat tarvittaessa väestönsuojiin siirtymisen.

Kiinteistön lähin yleinen väestönsuoja on Uimahalli ja se sijaitsee osoitteessa:

Yhdyskatu
29200 Harjavalta
Kiitos, että tutustuit dokumenttiin.