Sisällys
Johdanto
Pelastussuunnitelman laadinta, ylläpito ja tiedottaminen perustuvat pelastuslain (379/2011) vaatimukseen. Tässä pelastussuunnitelmassa on selostus:
- vaarojen ja riskien arvioinnin johtopäätelmistä;
- rakennuksen ja toiminnassa käytettävien tilojen turvallisuusjärjestelyistä;
- henkilöille annettavista ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi;
- mahdollisista muista kohteen omatoimiseen varautumiseen liittyvistä toimenpiteistä. (Pelastuslaki 379/2011, 15 §.)
Pelastussuunnitelma on pidettävä ajan tasalla ja siitä on tiedotettava tarvittavalla tavalla asianomaisen rakennuksen tai muun kohteen henkilöille. (Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 407/2011, 2 §.)
Pelastuslaissa on myös muita vaatimuksia turvallisuudelle, näistä tärkeimpinä:
Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että:
- tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen sekä leviämisen vaara on vähäinen;
- rakennuksessa olevat henkilöt pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin;
- pelastustoiminta on tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa mahdollista;
- pelastushenkilöstön turvallisuus on otettu huomioon. (Pelastuslaki 379/2011, 9 §.)
Seuraavat varusteet ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti:
- sammutus-, pelastus- ja torjuntakalusto;
- sammutus- ja pelastustyötä helpottavat laitteet;
- palonilmaisu-, hälytys- ja muut onnettomuuden vaaraa ilmaisevat laitteet;
- poistumisreittien opasteet ja valaistus;
- väestönsuojien varusteet ja laitteet. (Pelastuslaki 379/2011, 12 §.)
Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan:
- ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä;
- varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa;
- varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät;
- ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi. (Pelastuslaki 379/2011, 14 §.)
Kohteen perustiedot
Perustiedot
Kiinteistön nimi | 1090 - Kylävainionkuja 2 |
---|---|
Kiinteistön osoite |
Kylävainionkuja 2 02770 ESPOO |
Asuinhuoneistojen määrä | 51 |
Talotyyppi | Kerrostalo |
Kerrosluku | 6 |
Kiinteistön omistaja |
Espoon Asunnot Oy
puh. 0935445000 |
Isännöintitoimisto |
Espoon Asunnot Oy
puh. 0935445000 |
Organisaatio
Isännöitsijäharjoittelija |
Ville Soimes Espoon Asunnot Oy puh. 0935445000 ville.soimes@espoonasunnot.fi |
---|
Muut tiedot
Kohde kuuluu seuraavaan pelastustoimen alueeseen: Länsi-Uusimaa.
Lämmitysmuoto | Kaukolämpö |
---|---|
Veden pääsulku | B-rapun kellari |
Lämmönjakohuone | B-rapun kellari |
Sähköpääkeskus | B-rapun kellari |
Kiinteistönhoito | Matinkylän Huolto Oy puh. 09804631 päivystys 0980463201 |
Kokoontumispaikka | Pysäköintialue |
Varakokoontumispaikka | Naapurikiinteistöt |
Väestönsuojien määrä | 1 |
Väestönsuojan sijainti VSS1 | B-rapun kellari |
Vastuunjako
Osapuoli | Vastuualue | |
---|---|---|
Isännöinti | Vastaa koko kiinteistön isännöinnistä, huoltosopimusten ja vastaavien asioiden hallinnoinnin hoitaminen, ilmoitettuihin turvallisuus- tai muihin puutteisiin puuttuminen tai sen vastuuttaminen muulle taholle. Isännöitsijä on viranomaisvalvonnan ja muiden vastaavien asioiden yhteyshenkilö ja osallistuu mm. palotarkastuskierroksiin | |
Kiinteistöhuolto | Kiinteistön tekniset järjestelmät ja turvalaitteet, piha-alueen hoito, tarvittavat lumenpudotukset yms. asiat. Huoltomies havannoi kohteella liikkuessaan puutteita ja hoitaa niitä omatoimisesti kuntoon tai ilmoittaa asiasta isännöintiin. | |
Asukas | Asukas vastaa omasta asuinhuoneistostaan ja varastokopistaan sekä omasta irtaimistostaan ja toiminnastaan yhtiössä. Asukkaiden tiloissa olevat, kiinteistön järjestelmät tai kiinteät rakenteet, hoitaa huoltoyhtiö | |
Normaali tiedonkulku puutteiden osalta: Asukas--- Huoltoyhtiö --- Isännöinti |
Asukkaat voivat ilmoittaa turvallisuushuomioista tai muista puutteista huoltoon tai isännöintiin puhelimitse tai sähköpostilla, tarvittavat yhteystiedot löytyvät esimerkiksi tämän suunnitelman "Organisaatio"-luvusta.
Tärkeät puhelinnumerot
Kiinteistön tärkeät numerot
Tehtävä | Nimi | Puhelinnumero | Päivystysnumero |
---|---|---|---|
Huoltoyhtiö | Matinkylän Huolto Oy | 09804631 | 0980463201 |
Hissihuolto | KONE Hissit Oy | 080015063 |
Muut tärkeät numerot
Toimija | Puhelinnumero | Päivystysajat |
---|---|---|
Hätänumero | 112 | 24 h |
Myrkytystietokeskus | 0800 147 111 | 24 h |
Vaaratilanteet ja niiden vaikutukset
Vaaralla tarkoitetaan tekijää tai olosuhdetta, joka voi aiheuttaa haittaa tai saada aikaan haitallisen tapahtuman.
Riski on uhkaan liittyvä vahingon todennäköisyyden ja vakavuuden yhteisvaikutus.
Riski ja todennäköisyys | Syyt ja seuraukset | Varautuminen |
---|---|---|
Tulipalo (mahdollinen) | Syitä toteutumiselle: Avotuli, kynttilät, tupakointi, sähkölaitteet, sähkökeskukset ja -asennukset, ajoneuvot, tulityöt, ruoan valmistus, tuhopoltto (jätepisteellä ylimääräistä palavaa materiaalia, rakennuksen seinustalla oleva tavara, porraskäytävässä oleva ylimääräinen tavara) Seuraukset: Henkilö- ja omaisuusvahingot |
Avotulen käyttö vain valvottuna, ei käytetä rikkinäisiä sähkölaitteita, tulityöt vain tulityöluvan ja -kortin kanssa, ruoan valmistus vain valvottuna, jätteiden lajittelu asianmukaisesti, ylimääräistä palavaa materiaalia ei säilytetä porrashuoneessa tai rakennuksen seinustoilla |
Tapaturma (mahdollinen) |
Syitä toteutumiselle: Talvisin liukkaus, lumen tai jään putoaminen katolta, kaatuminen porraskäytävässä/yleisissä tiloissa/omassa asunnossa, liikenneonnettomuus Seuraukset: Henkilövahingot |
Talvikunnossapito kiinteistöhuollon toimesta (liukkauden torjunta, lumien pudotus tarvittaessa), ilmoitetaan havaituista puutteista huoltoon, varovaisuus liikuttaessa portaissa sekä etenkin talvisin ulkona, yleisten tilojen kunnossapito (mm. siivous, ei säilytetä ylimääräistä tavaraa kulkureiteillä) |
Vahingonteot, ilkivalta, varkaudet (epätodennäköinen) | Syitä toteutumiselle: Auki / lukitsematta jäänyt ulko-ovi tai yleisten tilojen ovi, avataan ovi tuntemattomalle henkilölle Seuraukset: Omaisuusvahingot, henkilövahingon vaara |
Pidetään varastojen ja muiden tilojen ovet lukossa, ei avata ovia tuntemattomille, ilmoitetaan huoltoon mikäli havaitaan puutteita ovien lukituksessa |
Vesivahinko (mahdollinen) | Syitä toteutumiselle: Puutteet huollossa/valvonnassa, jäätyminen, tukokset, laitteiden vikaantuminen, myrsky, hulevesitulva Seuraukset: Omaisuusvahingot |
Huolletaan ja ylläpidetään talon LVI-tekniikkaa, käytetään vesilaitteitta (pesukoneet) vain valvottuina, laitteiden uusimisen myötä varmistetaan vuotokaukaloiden uusiminen, pidetään sadevesiviemärit kunnossa |
Sähkökatkos (mahdollinen) | Syitä toteutumiselle:
Salama, myrsky, laiteviat Seuraukset: Laitteiden rikkoutuminen, pitkittyneessä katkossa elintarvikkeiden pilaantuminen, asunnon jäähtyminen talvisin |
Kotivara; esim. taskulamppu, kynttilöitä, tulitikkuja, varavirtalaite matkapuhelimen lataamista varten, ruokatarpeita (kuivamuona / säilykkeet), talvisin lämpimät vaatteet |
Kaasuvaara (epätodennäköinen) | Syitä toteutumiselle: Vaarallisten aineiden kuljetukset, tulipalo lähialueella Seuraukset: Sisälle suojautuminen |
Noudatetaan viranomaisten ohjeistuksia, tutustutaan yleisen vaaramerkin toimintaohjeistuksiin |
Säteilyvaara (epätodennäköinen) | Syitä toteutumiselle:
Säteilyonnettomuus Seuraukset: Sisälle suojautuminen |
Noudatetaan viranomaisten ohjeistuksia, kotivara, tutustutaan ennalta toimintaohjeisiin |
Turvallisuusjärjestelyt
Paloturvallisuus
Pelastustikkaat
Kiinteistössä on hätäpoistumistienä käytettäviä ikkunoita tai parvekkeita, joiden alareuna on yli 3,5 metrin korkeudella maasta. Näihin on asennettu hätäpoistumista varten kiinteät tikkaat.
Poistumisreitit
Poistumisturvallisuuden periaatteena on, että asuinrakennuksen kaikista tiloista on joka hetki päästävä poistumaan vähintään kahta kulkureittiä pitkin ilman avainta tai muuta oven avausvälinettä. Poistumisen on voitava tapahtua myös pimeässä, joten kulkureittien on oltava joka hetki esteettöminä. Koska kiinteistössä on 6 kerrosta, pidetään varatienä ikkunaa tai huoneistokohtaista parveketta. Tällöin pelastuslaitos auttaa poistumaan rakennuksesta hätätilanteessa. Uloskäyntien edessä ei saa säilyttää tavaraa. (Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta.)
Uloskäytävien ja niihin johtavien tilojen ovien tulee olla hätätilanteessa helposti sisäpuolelta avattavissa.
Ovi voi olla lukittu esimerkiksi estämään luvatonta tunkeutumista ulkoa sisälle, mutta se on oltava avattavissa sisäpuolelta ilman avainta huoneiston normaalin käytön aikana.
Tulityöt
Tulityöt määritellään töiksi, joissa syntyy kipinöintiä tai joissa käytetään liekkiä tai muuta lämpöä ja joka aiheuttaa palovaaraa. Tällaisia töitä ovat mm. kaasu- ja kaarihitsaus, poltto- ja kaarileikkaus, laikkaleikkaus ja metallien hionta, joista syntyy kipinöintiä, sekä työt, joissa käytetään kaasupoltinta, muuta avotulta tai kuumailmapuhallinta.
Tulitöiden suorittaminen tilapäisellä tulityöpaikalla vaatii aina tulitöiden vastuuhenkilön antaman tulityöluvan. Tulityöluvalla varmistetaan eri osapuolten toiminta turvallisuuteen ja palosuojeluun liittyvissä asioissa. Tulityötä suorittavalla henkilöllä on aina oltava tulityökortti.
Tulityölupia myöntää isännöitsijätoimisto.
Muut järjestelyt
Hissi
Sijainti | Porraskäytävissä |
---|---|
Huoltoyritys | KONE Hissit Oy |
Jätehuolto
Sijainti | Pysäköintialueella |
---|
Toimintaohjeita
Seuraavilla sivuilla on selostus ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi. Lue toimenpideohjeet tarkasti!
Oikeat toimenpiteet, ratkaisut ja valinnat ehkäisevät ja rajoittavat onnettomuuksia. Vahinkoja voidaan näin minimoida tai ne voidaan poistaa kokonaan.
Turvallisuus on kaikkien yhteinen asia!
Avun hälyttäminen
Kaikissa kiireellisissä hätätilanteissa, olipa kyse sitten poliisin, pelastustoimen, sairaankuljetuksen tai sosiaalitoimen kiireellisestä avuntarpeesta SOITA NUMEROON: 112
- Soita hätäpuhelu itse, jos voit
- Tärkeää on, että hätäpuhelun soittaa se, jota asia koskee. Hänellä on tietoja, joita päivystäjä tarvitsee määritellessään millaista apua paikalle lähetetään. Välikäsien kautta tuleva puhelu voi viivästyttää avun paikalle tuloa.
- Kerro, mitä on tapahtunut
- Hätäkeskuspäivystäjä kysyy soittajalta tietoja tapahtuneesta, jotta hän osaa tarvittaessa lähettää tilanteeseen oikean avun.
- Kerro tarkka osoite ja kunta
- Hätäkeskuksen alueella saattaa olla useita samoja osoitteita eri kunnissa. Siksi on tärkeää kertoa osoitteen lisäksi tapahtumapaikkakunta.
- Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin
- Päivystäjän esittämillä kysymyksillä on tarkoituksensa. Kysymykset eivät viivästytä avun hälyttämistä. Kiireellisessä tapauksessa päivystäjä hälyttää jo puhelun aikana auttamaan tulevat viranomaiset ja yhteistyökumppanit, sekä antaa näille lisätietoja tapahtuneesta.
- Toimi annettujen ohjeiden mukaan
- Päivystäjä on koulutettu antamaan ohjeita eri tilanteisiin. On tärkeää noudattaa annettuja ohjeita. Oikein suoritetuilla ensitoimenpiteillä on usein merkitystä tilanteen lopputuloksen kannalta.
- Lopeta puhelu vasta saatuasi siihen luvan
- Liian aikainen puhelun päättäminen voi hidastaa auttajien paikalle saapumista. Saatuasi luvan puhelun päättämiseen, sulje puhelin. Pidä linja vapaana. Päivystäjä tai kohteeseen saapuva auttaja voi tarvita lisätietoja tapahtuneesta.
Sairauskohtaus tai tapaturma
- Selvitä mitä on tapahtunut
-
- Onko henkilö kaatunut tai pyörtynyt?
- Onko mahdollisesti silminnäkijöitä, jotka osaisivat kertoa tarkemmin tapahtuneesta?
- Tarkista henkilön tila
-
- Onko henkilö heräteltävissä puhuttelemalla tai ravistelemalla?
- Tarkista hengitys
-
- Jos henkilö ei herää, tarkista hengitys: aseta kämmenselkä potilaan suun eteen ja kokeile tuntuuko ilmaa kulkevan.
- Tee hätäilmoitus
-
- Soita numeroon 112.
- Kerro, mistä soitat.
- Kerro, mitä on tapahtunut.
- Toimi ohjeiden mukaisesti.
- Anna tarvittaessa ensiapua
-
- Jos henkilö ei hengitä, aloita ensiapu osaamisesi ehdoin.
- Tajuton, mutta hengittävä potilas käännetään kylkiasentoon.
- Tarkkaile potilasta.
-
- Jos potilaan tilassa tapahtuu muutoksia ennen pelastuslaitoksen saapumista, ilmoita siitä soittamalla uudelleen hätänumeroon 112, jotta hätäkeskuksessa voidaan tehdä uusi tilannearvio.
- Opasta ammattiauttajat nopeasti potilaan luokse
-
- Kerro ammattiauttajille mitä on tapahtunut ja mitä on tehty.
Tulipalo
- Pelasta
-
- Suorita tilannearvio. Pelasta välittömässä vaarassa olevat.
- Varo hengittämästä savua! Savu on erittäin myrkyllistä ja hengitettynä aiheuttaa menehtymisen erittäin nopeasti.
- Varoita
-
- Varoita muita rakennuksessa olevia tulipalosta ja uhkaavasta vaarasta.
- Ohjatkaa ihmiset kokoontumispaikalle.
- Hälytä
-
- Soita hätänumeroon 112 turvallisesta paikasta.
- Kerro kuka olet, missä palaa (osoite ja kerros), mikä palaa ja onko ihmisiä vaarassa.
- Älä katkaise puhelua ennen kuin saat luvan.
- Sammuta
-
- Suorita alkusammutus mahdollisuuksien mukaan.
- Rasvapalo sammutetaan tukahduttamalla se sammutuspeitteellä.
- Sähkölaitepalossa katkaise laitteen virta, tämän jälkeen voit aloittaa ensisammutuksen.
- Rajoita
-
- Poista lähellä olevat tulenarat esineet ja syttyvät aineet.
- Rajoita palon sekä savun leviämistä sulkemalla ikkunat ja asunnon ovi poistuessasi.
- Opasta
-
- Opasta pelastushenkilöstö paikalle tai järjestä opastus. Esimerkki: yksi henkilö opastaa parkkipaikan reunassa ja toinen rakennuksen vieressä.
- Hissin käyttö on tulipalon sattuessa ehdottomasti kielletty!
Evakuointitilanteessa kokoontumispaikka on: Pysäköintialue
Varakokoontumispaikka: Naapurikiinteistöt
Tulipalo - toimintaohjeet, kun turvallinen poistuminen on estynyt
Joskus toisaalla riehuva tulipalo estää turvallisen poistumisen kiinteistöstä. Näissä tapauksissa on viisainta pysytellä savuttomassa tilassa ovet ja muut aukot suljettuina.
Jää asuntoon ja ole rauhallinen.
- Älä poistu porraskäytävään.
- Kerrostaloissa jokainen asunto on tehty omaksi palo-osastokseen, josta palon leviäminen toiseen asuntoon on estetty rakenteellisin toimenpitein.
- Hyppääminen korkealta johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin, asuntoon jääminen ei.
- Mene parvekkeelle tai ikkunan luo ja herätä huomiota
- Soita numeroon 112 ja kerro tarkka osoitteesi
Varaudu tulipalon leviämiseen.
- Laske varmuuden vuoksi vettä esimerkiksi lavuaariin.
- Jos asuntoon alkaa tulla savua ovien raoista, postiluukusta tai ilmanvaihtoventtiileistä, tuuleta raikkaalla ilmalla ja tiivistä vuotokohdat kosteilla tekstiileillä.
- Jos asunnon ovi alkaa kuumeta, jäähdytä sitä vedellä.
- Jos liekit lyövät asunnon ikkunoihin, siirrä helposti syttyvät tavarat pois ikkunoiden läheisyydestä.
Noudata viranomaisten antamia ohjeita.
Toiminta kokoontumispaikalla
Tilanteen mukaan on pohdittava, onko turvallista jäädä nimetylle kokoontumispaikalle, vai onko ihmiset ohjattava toisaalle: esimerkiksi ennalta sovittuun sisätilaan tai lähistöllä olevaan kiinteistöön (varakokoontumispaikka).
Kokoontumispaikalta ei saa poistua ilman pelastusviranomaisen lupaa.
Muistettavia asioita kokoontumispaikalla:
- mahdollisista loukkaantuneista huolehtiminen
- liikuntarajoitteisista tai muuten vajaakuntoisista huolehtiminen
- ilmoitettava, mikäli tietää jonkun jääneen sisälle
Varakokoontumispaikka
Ankarissa talviolosuhteissa tai muissa tilanteissa saatetaan tarvita varakokoontumispaikkaa, johon ihmiset ohjataan. Myös viranomaiset osoittavat tarvittaessa suojapaikat pidempiaikaista suojautumista varten.
Liikuntarajoitteisen avustaminen hätätilanteessa
Liikuntarajoitteisten henkilöiden poistuminen rakennuksesta hätätilanteessa voi olla vaikeaa ja hidasta. Jos tiedät naapurissasi asuvan liikuntarajoitteisia henkilöitä, esimerkiksi invalideja, sokeita tai vanhuksia, pyri hätätilanteessa varmistamaan myös heidän turvallinen poistumisensa. Jos tiedät naapurisi olevan kotona, mutta et voi auttaa häntä poistumaan, ilmoita pelastusviranomaisille tilanteesta heti kun mahdollista.
Toimi yhteistyössä muiden asukkaiden kanssa.
- Huomioitavia asioita autettaessa liikuntarajoitteista henkilöä poistumisessa
-
- Auta liikuntarajoitteista poistumaan omien kykyjesi mukaan.
- Kuuntele autettavaa.
- Huolehdi auttamastasi henkilöstä myös ulospääsyn jälkeen.
Vesivahinko
- Toimintaohjeet
-
- Katkaise sähköt vuotokohteesta ja sen läheisyydestä.
- Tyrehdytä vuoto esim. sulkemalla veden pääsulku, jos mahdollista.
-
Ilmoita asiasta välittömästi:
- huoltomiehelle: Matinkylän Huolto Oy, puh. 09804631, päivystys 0980463201
- Tarvittaessa ota yhteys hätänumeroon 112.
- Veden pääsulku: B-rapun kellari
- Lämmönjakohuone: B-rapun kellari
- Sähköpääkeskus: B-rapun kellari
- Mikäli vesivaara uhkaa rakennuksen ulkopuolelta
-
- Selvitä vesivaaran aiheuttaja.
- Jos kyseessä on vuoto, pyri tyrehdyttämään se.
- Pyri estämään veden pääsy rakennukseen
- säkityksin
- muovipeitteitä käyttämällä
- johtamalla vesi poispäin rakennuksesta
- Hälytä tarvittaessa lisäapua.
Väkivallan uhatessa
Aseettomassa uhkaustilanteessa, toimi seuraavasti.
- Käyttäydy rauhallisesti ja pyri rauhoittamaan henkilö omalla käytökselläsi.
- Varmista, ettet käännä selkääsi tai ajaudu nurkkaan, jotta sinulla on aina pakotie uhkaavasti käyttäytyvän henkilön läheisyydestä.
- Mahdollisuuksien mukaan pyydä apua.
- Pakene ja auta muita pakenemaan paikalta
Pidä huolta omasta turvallisuudestasi. Pyri ohjaamaan uhkaava henkilö paikkaan, jossa hän ei voi olla vahingoksi muille. Tapauksen jälkeen ilmoita tapahtuneesta tarvittaessa poliisille.
Jos uhkaavalla henkilöllä on ase, toimi seuraavasti.
- Älä tee vastarintaa.
- Tee vain mitä uhkaaja käskee.
- Pyri mahdollisuuksien mukaan varoittamaan muita.
- Ovien sulkemisella voidaan rajoittaa henkilön kulkua kiinteistössä.
- Tilanteen jälkeen, soita 112, jotta paikalle saadaan ammattiapua mahdollisimman nopeasti. Kuuntele ohjeita ja toimi niiden mukaan.
Jokainen uhkaus ja havainto mahdollisesta uhkatilanteesta on otettava vakavasti ja niistä on ilmoitettava välittömästi poliisille. Omalla käyttäytymisellä voi olla mahdollista vaikuttaa tilanteen kehittymiseen, ota siksi kaikki uhkatilanteet vakavasti ja pyri rauhoittamaan jo alkaneet tilanteet.
Yleinen vaaramerkki
Yleinen vaaramerkki on minuutin pituinen nouseva ja laskeva äänimerkki tai viranomaisen kuuluttama varoitus. Nousevan sekä laskevan jakson pituus on 7 sekuntia.
Yleinen vaaramerkki tarkoittaa väestöä uhkaavaa välitöntä vaaraa. Varoitus annetaan taajamissa kiinteällä ulkohälytinjärjestelmällä ja taajamien ulkopuolella kulkuneuvoon asennetuilla liikkuvilla hälyttimillä.
Vaara ohi -merkki on yhden minuutin mittainen tasainen äänimerkki. Se on ilmoitus siitä, että uhka tai vaara on ohi.
- Toimi näin kuultuasi yleisen vaaramerkin
-
- Siirry sisälle.
- Pysy sisällä.
- Sulje ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmastointilaitteet.
- Avaa radio ja odota ohjeita.
- Vältä puhelimen käyttöä, etteivät linjat tukkeudu.
- Älä poistu alueelta ilman viranomaisten kehotusta, ettet joutuisi vaaraan matkalla.
Kaasuvaara
- Kaasuvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki
-
Lisätietoja vaaran laadusta saat radiosta ja televisiosta. Kaasuvaaraan liittyy tavallisesti seuraavia asioita.
- Jos olet sisätiloissa ja haistat kaasua:
- pysyttele sisällä
- yläkerroksissa on paras suoja
- paina märkä vaate suun eteen ja hengitä sen läpi
- pysyttele yläkerroksissa, kunnes vaara on ohi
- älä mene kellariin.
- Jos olet ulkona, kun haistat kaasua etkä pääse sisälle:
- kiirehdi kaasupilven alta sivutuuleen
- pyri mahdollisimman korkealle, esimerkiksi mäen päälle
- paina märkä vaate, ruoho, turve- tai sammaltuppo suun eteen ja hengitä sen läpi.
- Jos olet sisätiloissa ja haistat kaasua:
- Lisätietoja kaasulta suojautumiseksi
-
- Pysäytä ilmastointilaitteet ja sulje ovet sekä ikkunat tiiviisti. Mitä tiiviimmäksi rakennuksen saat, sitä hitaammin kaasu tunkeutuu sisälle.
- Voit sulkea ja teipata myös sisäovet ja pysytellä tuulen alapuolisissa tiloissa. Kaasun hajun tuntiessasi voit hengittää kostean, huokoisen kankaan läpi.
- Viranomaiset ilmoittavat radiossa tai kaiutinautoilla milloin myrkkypilvi on haihtunut. Tuuleta sisätilat sen jälkeen huolellisesti.
Säteilyvaara
Säteilytilannetta valvotaan jatkuvasti koko maassa mittareilla. Pienetkin muutokset huomataan heti ja niistä tiedotetaan viipymättä. Säteilyvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki.
Mene sisälle
Sisälle suojautuminen on säteilyvaaratilanteessa ensisijainen suojelutoimenpide.
Sulje tiiviisti ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmanvaihto, jotta radioaktiiviset aineet eivät pääsisi sisään. Talon keskiosissa on paras suoja.
Joditabletit
Joditablettien ottaminen on toissijainen tukitoimi, jota suositellaan enintään 40-vuotiaille ja raskaana oleville.
Ota joditabletti vasta viranomaisten kehotuksesta, jonka kuulet radiosta tai televisiosta. Joditabletit ehkäisevät radioaktiivisen jodin kertymistä kilpirauhaseen, mutta eivät anna muuta suojaa. Tabletteja ei pidä lähteä vaaratilanteessa noutamaan rakennuksen ulkopuolelta. Jodeja voi hankkia etukäteen apteekista. Joditabletteja tulisi olla 2 per henkilö. Sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee joditablettien ottamista ydinonnettomuudesta johtuvissa säteilyvaaratilanteissa enintään 40-vuotiaille ja raskaana oleville.
Suojaa ruokasi ja juomavesi
Laita esillä olevat elintarvikkeet muovipusseihin tai tiiviisiin astioihin. Jääkaappi, pakastin ja tiiviit pakkaukset suojaavat radioaktiiviselta pölyltä.
Ulkona liikkuminen
Jos on pakko mennä ulos, käytä tiivistä, ihon peittävää asua, esimerkiksi sadevaatteita. Riisu vaatteet sisälle tullessasi eteiseen ja peseydy huolella. Käytä hengityssuojainta, pyyhettä tai talouspaperia estämään radioaktiivisten hiukkasten pääsy keuhkoihin.
Lisäohjeet
Lisäohjeita saat kaupunkisi pelastusviranomaisilta, tiedotusvälineistä sekä Yleisradion teksti-TV:n sivulta 867. Tietoa saat myös Säteilyturvakeskuksen Internet-sivuilta osoitteesta www.stuk.fi ja pelastustoimen sivuilta www.pelastustoimi.fi.
Sähkökatkot
Toiminta sähkökatkon aikana:
- Tarkista ensin sulakkeet. Jos ne ovat ehjät, selvitä toimivatko naapurisi tai naapuritalojen sähköt.
- Jos sähköt katkeavat laajemmalta alueelta, on häiriö jo tiedossa ja korjaustoimenpiteet aloitettu. Useimmilla sähköntoimittajilla on nauhoitettu häiriötiedote vikapalvelunumerossa, joka kertoo tiedossa olevan sähkökatkotilanteen alueellasi.
- Mikäli sähköjen palauduttua sähköt käyttäytyvät oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa katkaise sähkö pääkytkimestä ja soita sähköntoimittajasi vikapäivystykseen.
- Sähkökatkon jatkuessa pidempään varaudu etenkin talvisaikaan lämpimin vaattein sekä tarvittaessa kotivaran avulla. Kotivaran ohje löytyy liitteistä.
Sähkökatkon sattuessa myös hissit pysähtyvät. Mikäli jäät hissiin jumiin sähkökatkon tai muun vian vuoksi, toimi seuraavasti:
Ota yhteys hissihuollon vikapäivystykseen:
- Matkapuhelimella - (KONE Hissit Oy, 080015063)
Tarvittaessa voit soittaa hätänumeroon 112.
Hyvä tietää sähkökatkon aikana
- päällä olleet sähkölaitteet (esim. liesi tai uunit) tulee sammuttaa, jotta niistä ei sähköjen palauduttua aiheudu palovaaraa
- jääkaappi ja pakastin sammuvat ja niiden avaamista kannattaa välttää, jotta elintarvikkeet eivät ala pilaantua
- vedentulo voi katketa sähkökatkon aikana, sillä vesilaitoksen pumput toimivat sähköllä
Ennakoiduista sähköpulatilanteista pyritään tiedottamaan etukäteen. Aina tietoa ei ole mahdollista antaa etukäteen. Seuraamalla viranomaistiedotusta esimerkiksi YLE:n kautta saat tietoa ennakoiduista sähkökatkoista.
Väestönsuojelu
Väestönsuojan tarkoitus on suojella ihmisiä sortumilta, räjähdyspaineelta, sirpaleilta, kaasuilta, säteilyltä ja tulipaloilta. Kiinteistössä on yksi väestönsuoja. Jokaiselle väestönsuojalle on suositeltavaa valita väestönsuojanhoitaja ja hoitajan apulainen. Kiinteistön väestönsuojanhoitajien on hyvä opetella väestönsuojan laitteiden käyttö ja suojan käyttökuntoon laitto.
Suomessa väestönsuojapaikka löytyy noin 3,8 miljoonalle ihmiselle. Väestönsuojia on asuintaloissa ja muissa kiinteistöissä. Kiinteistöissä sijaitsevien väestönsuojien lisäksi on olemassa yleisiä väestönsuojia, kuten kalliosuojia. Tällaisia yleisiä väestönsuojia, joista viranomaiset vastaavat, on yleensä vain suurimmissa kaupungeissa.
Normaalioloissa suojia käytetään yleensä harrastustiloina, varastoina tai jossain muussa hyötykäytössä. Väestönsuoja on kuitenkin voitava ottaa käyttöön 72 tunnissa viranomaisten määräyksestä.
Väestönsuojassa on huolehdittava siitä, että suojan metalliosat eivät ruostu, tiivisteet pysyvät ehjinä, laitteet toimivat ja varustus pysyy tallella.
Kiinteistössä on yksi väestönsuoja:
Sijainti | Suojaluokka | Varusteiden sijainti |
---|---|---|
B-rapun kellari | S1 | Väestönsuojassa |
Kiinteistön väestönsuoja on luokkaa S1. Suojaluokan S1 väestönsuoja on uudempi suoja, joka on rakennettu vuoden 1971 jälkeen. Tässä suojamallissa on mahdollista viipyä pitkiä aikoja. Suojassa on käsikäyttöinen tai koneellinen ilmanotto, joka on varustettu esisuodattimella ja aktiivihiili-hiukkassuodattimella.
Viranomaiset antavat ohjeita radiossa, jos on siirryttävä yleisiin väestönsuojiin ja tiedon siitä, mihin yleisistä väestönsuojista ihmiset siirtyvät. Siirtyminen väestönsuojiin tapahtuu siis aina viranomaisten kehotuksesta. Normaaliaikana tapahtuvat onnettomuudet eivät yleensä koskaan edellytä väestönsuojaan suojautumista, vaan sisälle suojautuminen riittää. Yleisissä väestönsuojissa on Suomessa yhteensä 110 000 suojapaikkaa.
Väestönsuojan ylläpito
Väestönsuoja sekä väestönsuojeluvälineet ja -laitteet on pidettävä sellaisessa kunnossa, että väestönsuoja voidaan ottaa käyttöön 72 tunnissa. Väestönsuojaa voidaan käyttää myös muuhun toimintaan, kunhan käyttöönotto voi tapahtua em. ajan kuluessa. Normaaliolojen käyttö ei saa vahingoittaa väestönsuojaa eikä estää sen tarkastusta ja tiiveyskoetta.
Väestönsuojassa ei saa säilyttää likaavia aineita eikä ympäröiviin rakenteisiin saa tehdä aukkoja. Suojaovia, -luukkuja ja ilmanvaihtolaitteistoja ei saa poistaa paikoiltaan eikä ilmanvaihtolaitteistoa saa käyttää normaaliolon ilmanvaihtoon. Suojaoven aukkoon saa asentaa oven. Normaaliaikanakin tulisi varmistaa, että vähintään puolet väestönsuojasta on vapaana yllättävää suojautumistarvetta varten.
- Lisäksi tulee huomioida seuraavaa:
-
- Väestönsuojan omistajan ja haltijan on huolehdittava, että väestönsuoja, sen varusteet ja laitteet pidetään toimintakunnossa sekä huolletaan ja tarkastetaan asianmukaisesti.
- Nimetty henkilö tarkastaa ja koekäyttää suojan ovet, luukut, tiiveyden, ilmastointi- ja sähkölaitteet sekä viemäröinnin vuosittain laitetoimittajan ohjeidenmukaisesti.
- Väestönsuojan laitteiden toimintakunnon varmistamiseksi ne tulee tarkastaa ja huoltaa vähintään 10 vuoden välein ellei valmistaja ole antanut lyhyempää aikaväliä.
- Laitteiden toiminnan tarkastuksesta tulee laatia tarkastuspöytäkirja, johon tehdään merkinnät suoritetuista tarkastuksista laitekohtaisesti. Tarkastuspöytäkirja on pyydettäessä esitettävä pelastusviranomaiselle.
- Kiinteistön omistajan ja haltijan tulee huolehtia, että väestönsuojassa on jo sellaiset varusteet, että se pystytään ottamaan käyttöön. Näitä varusteita ovat esimerkiksi varavesisäiliöt, jäteastiat, kuivakäymälät ja vuoteet.
Väestönsuojan kunnostaminen
- Siirryttäessä tehostetun suojelun toimintaan
-
- Väestönsuojalle määrätään suojanvalvoja, joka vastaa suojan kunnostamisesta. Hänen on tunnettava suojassa olevat laitteet ja osattava käyttää niitä. Lisäksi suojanvalvoja vastaa suojan yleisestä järjestyksestä, siisteydestä ja kurista.
- Suoja tyhjennetään sinne varastoidusta tai muuten kerääntyneestä tavarasta suojalle laaditun tyhjentämissuunnitelman mukaisesti.
- Kaikki tilapäiset rakenteet puretaan ja viedään pois suojasta.
- Ovien ja luukkujen saranat, salvat yms. tarkastetaan, voidellaan ja huolletaan.
- Ovien tiivisteet tarkastetaan ja laitetaan paikoilleen ohjeiden mukaan.
- Tarkastetaan hätäpoistumiskäytävän ja –luukun käyttökelpoisuus ja toiminta.
- Kuivakäymälät (15 kpl muovipusseja/käymälä) jaetaan kuivakäymälätiloihin. Eristetään käymälätilat verhoilla tai levyillä. Käymälätiloja tulee olla yksi jokaista alkavaa 20 m² kohti.
- Kaikkien venttiilien (LVI) toiminta tarkastetaan kääntämällä ne ääriasennosta toiseen.
- Varavesisäiliöt puhdistetaan ja täytetään. Varmistetaan samalla tarvittavat täyttöletkut yms. välineet. Sulkutelttaan tulevat suihkut asennetaan ja kokeillaan.
- Lattiakaivot puhdistetaan ja niiden toiminta kokeillaan kaatamalla niihin vettä. Huom! Lattiakaivossa on sulkuventtiili.
- Ylipaineventtiilit tarkastetaan ja nivelkohdat voidellaan.
- Normaaliolojen ilmanvaihtoaukot suljetaan asentamalla paikoilleen suojakannet tiivisteineen.
- Paineventtiilien kunto tarkastetaan suojan ulkopuolelta.
- Ilmanvaihtokanavat ja suodattimet puhdistetaan.
- Kaikki ilmanvaihtoon liittyvät putket, liitokset ja laitteet tarkastetaan. Erityissuodattimet asennetaan paikoilleen laitteen käyttöohjeen mukaisesti.
- Poistoventtiilien toiminta tarkastetaan kiertämällä niitä ääriasentoihinsa.
- Tarkastetaan ylipainemittarista: nestemäärä, putken aukiolo, mittarilukema näyttää nollaa, sekä varaneste (värjätty polttoöljy).
- Ilmamäärämittarin herkkyys kokeillaan koekäytössä.
- Tarkastetaan suojan paineisuus; painekoe suoritetaan laitetoimittajien antamien ohjeiden mukaan. Tavoitteena on tarkastaa, että suojaan saadaan riittävä ylipaine, eikä suoja vuoda liikaa ilmaa ulos.
- Selvitetään ja tarkastetaan suojan puhelimen toiminta, antenni, sähkölaitteiden sulakkeet, valaisimet, varaparistot, varapolttimot, varasulakkeet, katkaisimet, pistorasiat ym.
- Varustetaan suoja määräysten mukaisilla suojaan kuuluvilla varusteilla.
- Suojan tilat jaetaan ennakolta tehdyn suunnitelman mukaisesti oleskelualueisiin ja toimintapaikkoihin (miehet/naiset, suojeluelimet, henkilöstö, asiakkaat). Jokaista suojattavaa henkilöä varten on oleskelupaikka, jossa on mukana myös henkilökohtaiset tavarat, lääkkeet ja säilyvät elintarvikkeet.
- Suojassa on oltava tarpeellinen määrä istuimia, pöytiä sekä kerrossängyt noin kolmannekselle suojaan tulevista henkilöistä.
- Lisäksi poikkeusoloja varten on hankittava välineitä ja tarvikkeita, jotka tekevät mahdolliseksi pidemmänkin oleskelun (esim. viihdykkeet).
- Tarkastetaan varavalaistuksen toiminta.
- Kulkuteille ja käytäville asennetaan suojaan ohjaavat kilvet.
Väestönsuojelumateriaali
Väestönsuojelumateriaali voidaan jakaa kahteen kategoriaan: suojakohtaiseen materiaaliin sekä suojeluhenkilöstön materiaaliin. Jokaisessa väestönsuojassa tulee olla varattuna suojakohtainen materiaali sekä suojamateriaali väestönsuojan hoitajalle ja tämän apulaiselle.
Materiaali on käytettävissä normaalioloissa huolto- ja kunnossapitotoimiin sillä edellytyksellä, että materiaalia säilytetään siinä kiinteistössä, johon se kuuluu. Väestönsuojaan kuuluvien työkalujen on oltava käytettävissä väestönsuojaa käyttöönotettaessa.
Nimike | Lukumäärä |
---|---|
Paarit | 1 |
Vedensäilytysaine | Määrän mukaan |
Rautakanki | 1 |
Suojan merkitsemiskilpisarja | 1 |
Käsivalaisin | 2 |
Sankoruisku | 1 |
Nimike | Lisätieto |
---|---|
Pajavasara | 2 kg |
Katkaisutaltta | 300 mm |
Piikkitaltta | 300 mm |
Voimaleikkuri | n. 600 mm |
Veistokirves | n. 400 mm |
Kenttälapio | n. 500 mm taitettuna |
Sorkkarauta | n. 600 mm |
Käsisaha | terä 500 mm |
Rautasaha | terä 310 mm |
Rautasahanteriä | 5 kpl varalle |
Jakoavain | max. kita 35 mm |
Ruuvitaltta | kärki 8 mm, terä 150 mm |
Ristipääruuvitaltta | |
Kirvesmiehen vasara | 0,5 kg |
Nauloja | 2 kg, 75, 100 ja 125 mm |
Puukko | n. 200 mm |
Pelastusköysi | d=12 mm, 20 m |
Turvallisuus- ja suojeluhenkilöstön materiaali | Alkavaa 100 asukasta kohti |
---|---|
Suojanaamari ja vss-suodatin | 2 |
Suojakypärä | 2 |
Suojalasit | 2 |
Ensiapulaukku ja suojasidepakkaus | 1 |
Ensiside | 2 |
Säteilymittari / yli 100 hengen kiinteistö | 1 |
Joditabletit | 2/asukas |
Opas talosuojelusta (Kodin turvaopas, SPEK) | 2 |
Suojaväistö
Suojaväistöllä tarkoitetaan väestön siirtämistä johdetusti pois vaara-alueelta tilanteissa, joissa sen katsotaan aiheuttavan pienemmän riskin sisätiloihin suojautumiseen verrattuna. Tällaisia tilanteita ovat kaikki nopeasti kehittyvät vaarallisten aineiden onnettomuudet, voimakkaat palokaasujen aiheuttamat haitat, räjähdysvaara ja säteilytilanne.
Suojaväistö tehdään aina viranomaisten erillisen määräyksen perusteella. Viranomaiset ovat jo ennakolta suunnitelleet suojaväistön suorittamisen alueelta ja varanneet siihen tarvittavan kuljetuskaluston.
Säilyttäminen
Erilaisten tavaroiden säilyttämisestä voi aiheutua tulipalon syttymisen tai leviämisen vaara, turvallisen poistumisen estyminen hätätilanteessa sekä tulipalon sammuttamisen vaikeutuminen. Käsittele siksi palovaarallisia aineita aina ohjeiden mukaan. Palovaarallisten aineiden säilyttäminen huoneistokohtaisissa varastoissa on kokonaan kielletty. Rakennuksen uloskäynnit on aina pidettävä kulkukelpoisina ja esteettöminä.
- Asuinhuoneistot ja niihin kuuluvat parvekkeet, terassit tai vastaavat tilat
- Asunnoissa tulee välttää tarpeettomien tavaroiden varastointia.
- Uloskäytävät, porrashuoneet, sisäiset käytävät ja varastojen kulkureitit
- Ei saa säilyttää mitään tavaraa.
- Rakennusten alla tai läheisyydessä
- Ei saa säilyttää helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa rakennusten seinustoilla, mm. roska-astiat, pahvipinot ja kuljetuslavat
Huom
Epäselvissä tapauksissa tulee aina ottaa yhteyttä paikallisen pelastuslaitoksen palotarkastajaan
Liitteet
Tässä pelastussuunnitelmassa on seuraavat liitteet:
Lisäksi Pelsu Pelastussuunnitelma -palvelussa saatavilla seuraavat liitteet:
Alkusammuttimien käyttöohjeet
Asukas vastaa sammutusvälineiden hankinnasta asuntoonsa.
Sammuttimet
- Kierrä sammutinta ylösalaisin ja ravista sammutinta, tämä varmistaa jauheen juoksevuuden.
- Vedä varmistinsokka irti.
- Lähesty paloa tuulen suunnasta.
- Jos olet sisällä lähesty matalana lattianrajassa, tämä parantaa näkyvyyttä.
- Ota sammuttimen letkun päästä ote ja suuntaa sammutusaine liekkien juureen, älä katko liekkejä.
- Aloita sammuttaminen edestä ja jatka taaksepäin, tai alhaalta ylöspäin.
- Sammutusta voi tehostaa edestakaisin suuntautuvalla liikkeellä.
- Koko palava alue on peitettävä sammutepilveen.
- Liekkien sammuttua sammuttamisen voi lopettaa.
- Tarkkaile palanutta kohdetta ja varmistu, että palo on sammunut.
- Mikäli kohde syttyy uudelleen, toista sammutus.
Sammutuspeitteet
- Ota kiinni peitteen nurkista ja suojaa kätesi peitteen sisään.
- Astu jalalla peitteen päälle, tämä estää liekin tulon kasvoille.
- Jos olet ulkona, lähesty paloa tuulen suunnasta.
- Ojenna kädet suoriksi.
- Levitä peite palon päälle.
- Pidä peitettä tiiviisti palon päällä ja varmistu, että palo on sammunut.
- Suojaa itsesi peitteen nostamisen aikana, palo voi syttyä uudelleen.
- Varmista vielä kerran, että palo on sammunut.
Auton lämmitysjohdot
Auton lämmitysjohto tulee turvallisuussyistä aina käytön jälkeen irrottaa pistorasiasta eikä pistorasiassa olevaa johtoa saa jättää esimerkiksi lämmitystolppaan roikkumaan. Myös pistorasiakotelon kansi on syytä pitää lukittuna.
Avoin pistorasiakotelo ja vapaasti roikkuva jännitteinen lämmitysjohto aiheuttavat sähköiskun vaaran. Jos pistokytkin putoaa vesilätäkköön tai lumisohjoon, se saattaa tehdä ympärillä olevan alueen sähköiseksi. Lisäksi lämmitysjohto voi rikkoutua vaaralliseen kuntoon esimerkiksi paikoitusalueen lumenluonnin yhteydessä. Avoimena oleva pistorasiakotelo puolestaan on alttiina ilkivallalle.
Käyttäjiä tulee ohjeistaa auton lämmitysjohdon turvallisesta käytöstä ja säilytyksestä. Yhtiö vastaa kiinteistön turvallisuudesta ja jos esimerkiksi ulkopuolinen henkilö loukkaa itsensä, on vastuu yhtiöllä. Myös auton käyttäjä, joka virheellisesti on jättänyt lämmitysjohdon kiinni pistorasiaan, vastaa omalta osaltaan mahdollisista vahingoista.
Auton esilämmitykseen on käytettävä vain tarkoitukseen soveltuvaa lämmitysjohtoa ja autoihin tarkoitettua sisätilan lämmitintä. Jatkojohdon käyttöä tulee välttää, sillä jatkojohdot eivät yleensä ole lapsisuojattuja ja ne joutuvat helposti maahan, jossa ne ovat alttiita vedelle, lialle ja lumelle. Liitäntäjohdon ja pistokkeiden kunto tulee tarkistaa tai tarkistuttaa riittävän usein.
Jos auton sähkölämmityslaitteita ei käytetä tai niiden kunnosta ei huolehdita oikein, seurauksena saattaa olla sähköiskun vaara käyttäjälle tai muulle henkilölle. Myös palovaara on olemassa.
Kotivara
Kotivara on osa asukkaiden omatoimista varautumista. Yllättävistä tilanteista selviää vähemmin harmein, kun kotona on kotivara. Kotivara tarkoittaa, että kotiin hankitaan ruokaa ja muita päivittäin välttämättä tarvittavia tavaroita vähän enemmän. Kotivaran pitäisi riittää kolme vuorokautta (72 tuntia). Kotivara on normaalissa kierrossa olevia elintarvikkeita ja tavaroita, joita täydennetään sitä mukaa kun niitä käytetään. Näin elintarvikkeet pysyvät tuoreina ja tavarat käyttökelpoisina.
Tilanne, että kauppaan ei pääse, voi yllättää monestakin syystä.
- Yksinasuva voi sairastua, eikä kykene ostoksille
- Yhteiskunta voi haavoittua; tulee lakko, liikenneyhteydet katkeavat tai laaja sähkökatkos häiritsee arkea.
- Tilanne, jossa kaupat joudutaan sulkemaan tai ulos ei voi lähteä.
Kotivara voi vaihdella sisällöltään talouden ruokatottumusten mukaan sisältäen muun muassa pullotettua vettä, astioita veden varastoimiseen, lääkkeitä, joditabletit sekä talouskohtaisia välttämättömyystarpeita. Näitä ovat mm. henkilökohtaiset lääkkeet, hygieniatarvikkeet, vaipat, paristokäyttöinen radio, taskulamppu ja paristot.